Horrors of malformed men (Jap-69)

Murha mielisairaalassa laittaa potilaan pakosalle, lähes heti hän törmää tuttua laulua hyräilevään nuoreen sirkusnaiseen, joka myös murhaantuu mystisesti. Mies pakenee pohjoiseen ja näkee lehdessä kuolinilmoituksen, kuollut on aivan hänen näköisensä. Hän päättää nousta kuolleista tuona lehti-ilmoituksen pomomiehenä…

Tässä tämän Teruo Ishiin ohjaaman huikean mestariteoksen juoni noin elokuvan puoliväliin. Tämän jälkeen elokuva vasta huikeille kierroksille lähteekin, se on eräänlainen H.G. Wellsin Tohtori Moreaun saari-adaptaatio, mutta se perustuu kirjailija Edogawa Rampon koottuihin teoksiin.. (tästä tuonnempana..)

Pääosamiehemme silmissä ja korvissa kuuluu, kaikuu ja näkyy jo mielisairaalasta (todellisuudessa syntymästään saarella (tästäkin tuonnempana)) lähtien eräs laulu lapsuudesta ja piirros aallokkoisesta, kallioisesta rantaviivamaisemasta. Laulu kaikuu sairaalassa, kuva ilmestyy samoin, mies huomaa, `tunnistaa` sirkusnaisen juuri tästä hänen hyräilemästään laulusta, ja lopulta kun hän saapuu pomomiehen palatsille, hän huomaa että tämä mainittu, mystinen saari on siinä aivan `nurkan` takana. Saari, jossa pomomies/mies on syntynyt… Saari josta hänellä/heillä on muistoja, painajaisia…

Erilaisten myötä – ja vastoinkäymisten `vaimonsa`, `palvelijoidensa` kanssa porukka lähtee saarelle. Elokuvan alku on ollut todella mielenkiintoinen, liukkaasti etenevä ja asioita yhtä aikaa taidokkaasti petaava kuin sotkeva, mutta nyt vasta astutaan varsinaiseen hullunmyllyyn. Surrealistisen saaren elämän, kuoleman ja uuden elämän rajapintaan. Pomomiehen/miehen isä on `paennut` saarelle tekemään häkeissä ja irrallaan olevia hirvittäviä eläimellisiä ihmisyhdistämisiä, ihmisen ja eläimen yhdistämisiä, ihmisen ja ihmisen yhdistämisiä…  Heille syötetään ruohoa. Tulokset ovat hirvittävän tökerönnäköisiä (mitä muutakaan ne voisivat olla), voisi jopa sanoa `aidon näköisiä`. Tökeryyttä tuovat `halvat´, mutta nerokkaat ratkaisut. `Halvimmillaan´ näyttäisi kuin näiden surkeiden ihmis/eläinkohtaloiden kasvoihin olisi survottu salaatinlehtiä ja savea sekä sulkia että sideharsoa. Kipsivaletut ihmiset liikkuvat pitkin poikin saarta. `Luomusten` liikkuminen on kuin modernin tanssin ja baletin yhdistelmä, jäykkää ja sulavaa. Heidän elämänsä, esityksensä tuodaan välillä esiin peileillä, pelleillä, foliopapereilla heijastettujen vilkkuvalolamppujen `säestyksellä`. `Halpaa`, mutta tehokasta. Elokuva päättyy täysin uniikkiin, teatterimaisen tökeröön räjähdykseen, ilotulitukseen. Tai voisi tässä yhteydessä sanoa, surutulitukseen. Lopulliseen löytämiseen.

Olen viljellyt tuota tökerö-sanaa, mutta tässä yhteydessä se on tosiaan kehu. Se kuvaa hyvin heidän ulkoista, ja sisäistäkin olemusta loistavasti, taidokkaasti. heidän kauheaa kohtaloaan.

Elokuva yhdistää loistokkaasti mystisen sukulaissuhteiden sotkun ja sekamelskan (ja tapahtumienkin, tapahtumapaikkojen), ja heidän loppujen lopuksi `selvän` yhteyden, varoituksen kammottavista kokeista ja kadotetusta rakkaudesta, joka vielä jonkinlaisessa, kauheassa muodossa jyllää.

Kauhistuttava, sekopäis-seksuaalinen Horrors of malformed men on taideteos isolla teellä. (Tai paremminkin isolla, terästetyllä teellä.)

Advertisements

2 comments

  1. Occo · Touko 28, 2016

    Yksi nerokkaimmista elokuvahistorian lataamonäkemyksistä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s