Pin (Kan-88)

Elokuvan alussa poikajoukko lähestyy autio(?)taloa. Mutta onko se tosiaan autio, sillä talon ikkunassa näkyy istuvan usein joku, yksin. Nytkin. Mutta onko se nukke? Pojat (kukaan kaupungissa?) ei tiedä totuutta. Tai ei ainakaan ole kertonut sitä. Sitä yksi pojista lähtee selvittämään.. nukke liikahtaa.. pojat pakoon..

15 vuotta aikaisemmin talossa asuu eriskummalinen, rikas perhe. Outo lääkäri-isä (tapana mm kapellimestaroida tv:stä tulevia konsertteja), siivoushullu äiti ja kaksi lasta, tyttö ja poika. Kummallisin `henkilö` on kuitenkin Pin, isän vastaanotolla istuva ihoton opetusnukke, joka osaa puhua! Tai ainakin vastata. Esim isän lääketieteellisiin kysymyksiin, keskusteluihin. Kaikkein sitoutunein Piniin on kuitenkin perheen poika. Vai onko kaikki joukkoharhaa? Pojan harhaa? Vai peräti Pinin vastaavaa?

Pin pitää isän valvonnassa seksivalistustunteja (”Aivan kuin ihmiset janoavat vettä, he janoavat seksiä.” ”Haluavatko ihan kaikki?” ”Jos ovat normaaleja.”) ja kun tyttö tulee teiniraskaaksi, neuvoa kysytään ensin Piniltä. Isä suorittaa abortin harmitellen `sunnuntaityötä`. Myös poika on saanut `yksityisseksivalistusta`, hän on salaa nähnyt kun vanha hoitajatar makaa liikkumattoman, kokovartalojäykän Pinin kanssa.

Seksi on elokuvassa paljon esillä mielessä. Lapsuuden lausahduksesta ”Olisinpa tarpeeksi vanha” siirrytään suoraan nuoruuteen, alkuaikuisuuteen (näyttelijät parikymppisiä) ja ainakin koulun tollonuorten mielestä tytöstä on tullut `panokone ja pojasta psykopaatti.`  Abortin jälkeen tytöstä tulee ensin äitinsä kopio, kunnes tasaantuu normaaliksi naiseksi. Mutta tasaantuuko poika?

No, ei.. Isä ja äiti kuolevat auto-onnettomuudessa (”Nyt äiti imuroi taivaassa.”) ja autossa mukana ollut Pin (isä yritti päästä siitä eroon) tulee pojan toimesta `asumaan` taloon. Pojalla ei ollut tekoa onnettomuudessa, se oli silkka onnettomuus.. Tämän jälkeen elokuva uomautuu `tavallisemmaksi` kauhuelokuvaksi, hämäröittävällä lopulla.

Hämmentävän hämärä, mutta mietityttävä kertomus, onnistunut hämytrilleri puhumattomuuden ja kaikenkattavan kliinisyyden vaikutuksista, raskautettuna skitsofrenialla ja kauhuvisioilla. Talon huonekalut ovat yhä tehdasmuovien peitossa, äiti siivoaa koko ajan.. Ei tahroja, ei roskia.. Ei huonekaluissa, ei ihmisissä?

 

 

Svengali (Usa-31)

John Barrymore esittää huikealla intensiteetillä ja vaihtelevuudella `Svengalia`, huikentelevaista ja hullua hypnotisoijaa, joka tekee `tavistytöstä` oopperatähden.

`Ensin`Svengali on pitkäpartapianisti (asuu jossain `taidetalossa`, kuin luolasto, jossa on ovia), mutta kun hän kohtaa `Trilbyn`, nuoren naisen, niin hän hypnotisoi lopullisesti huikeilla tyhjäsilmillään tosiaan tytöstä tähden. Svengalista tulee pitkäpartakapellimestari. Myös hiuksilla on mittaa. Hän onkin eräänlainen Jeesuksen ja Rasputinin ulkonäkösekoitus. `Sisänäöltään` hän on melkoisen paha. Mutta dandytyylillä. Vanhuuskin vaivaa.

Hieno kolkytlukukauhuilu, tai pikemminkin outo draamailu, jossa tosiaan vaihtelevuus ja intensiteetti vahvoilla. Elokuvan alussa kummallista kylpyhuumoria, englanti-brittipiruilua ja elokuvan loppu ei lässynlässyä.

P.S. Svengali-sarjassa seurasi vielä Mad Genius (ollaan puolestaan balettimaailmassa, tavistanssijasta tähtiin), joka on ”goreisempi”, mutta kaikin puolin köykäisempi.