Limite (Brasilia-31)

Mario Peixoton brasilialainen mykkäelokuva on sekä `kevyen` hitaasti liikkuva vähän meditatiivinenkin elokuva tai vastaavasti raskaan, hitaan haasteellinen teos; se on yhtäaikaa tai vaihdellen joko tai sekä helposti seurattava hidas trippi tai elokuva joka muodostuu avantgardistististen kohtausten ja kuvakulmien (esim junan kammet ja pyörät leikkaantuvat ompelukoneen `vastaaviin`, palmusta siirtymäleikkaus puhelinpylvääseen)  liian pitkästä odottamisesta. Kahden tunnin mykkä avantgarde-elokuva, ehdottomasti liikaa! Onneksi elokuvassa on myös `tarina`.

Toisistaan liikaa tietävät, ja samalla, siitä syystä, nyt toisilleen vieraat kaksi naista ja yksi mies jumittavat lähes liikkumattomassa veneessä. Vene ei näytä liikkuvan meloessakaan. Kuvattu ilmeisesti rannan tuntumassa, silti saatu meren ajelehtiva äärettömyys ja sen `keskellä` jumittavat ihmiset ja tunteet hyvin esitettyä. Henkilöt siirtyvät veneestä muisteluksiin. Elokuvan alussa naisen silmien edessä olevista käsiraudoitetuista nyrkeistä siirrytään muisteleviin silmiin..

Tosiaan, ei ihan täysin napannut hitaaseen kyytiinsä. Katsoin tunnin pätkissä.

La Distancia (Esp-2014)

Itäscifikunnioitus vai satiiri?

Kolme kommunistikääpiötä joilla on erilaisia telepaattisia kykyjä lähtevät suorittamaan matemaattistakin (sitä varsinkin) toimintatehtävää vanhaan voimalaitokseen. Mukana myös haikurunoja savuava tynnyri (muutenkin puhuva), selästään savuava pyörätuolintyöntäjä ja jänis!

Sama ohjaaja, Sergio Caballero, kuin Finisterraessakin. Mutta tämä ei ole yhtä hyvä. Läheskään. Outo kylläkin. Oudompikin. Mutta hyvä kuitenkin. Itäscifien harmaus on tuotu hyvin esiin, liikaakin.

P.S. Yksi katoamiskohtaus komea.

P.S. Dvd:llä bluray:llä mukana nukkeversio Manaajasta. Se on loistava.

Lured (Usa-47)

`Hienostunut sarjamurhaajaelokuva!`

Naisten sarjamurhaaja piinaa Lontoota. Poliisia hän piinaa kirjeillä jotka ovat suoraan tai välillisesti Charles Baudelairen Pahan Kukat-runokirjasta. Elokuva on täynnä lempeä mutta varsinkin hullu ja synkkäsilmäisiä miehiä. (Mm George Sanders `kansainvälisenä playboyna`ja Boris Karloff menneisyydessä möyrivänä, hulluna vaatesuunnittelijana.) Lucille Ball on sankarittarena tässä Douglas Sirkin ohjaamassa elokuvassa joka sai Suominimekseen vähän vaisusti Nimetön uhkaus.

Elokuva onkin vähän vaisu, mutta tosiaan tyylikäs. Erikoinen, ei ihan onnistunut tyylivalinta sarjamurhamysteerille. Uhreja ei näytetä, hienostopiireissä pyöritään pitkään. Elokuva itsessäänkin on liian pitkä. Mutta kyllä tämän nyt murha-rakkausdraamana katsoo. Mutta yleisesti ottaen liian puleerattu teos. Kiikari ja kirje-kohtaus konserttisalissa hyvä oivallus.

Charles Coburn, George Zucco, Alan Napier…

Finisterrae (Esp-2010)

Kaksi mustasilmäistä lakana-aavetta (toinen haluaa ihmiseksi, toinen poroksi, peuraksi) kulkee pitkin pyhiinvaellusreittiä Espanjassa. Lakanat likaantuvat, mutta ystävät ja luonto pitävät huolta.. ”They are celebrating passing of time.”

Tämän voi kuitata luettelona, jossa aaveet ratsastavat hevosilla, istuvat pyörätuolissa (polkupyörä olis pähee) ja: Aavestrippari, `puiden metsä` jonka puilla konkreettisesti korvat, aaveella risu huiluna lumisateessa (peurat tulevat kuuntelemaan, katselemaan, nuuhkimaan… huikea kohtaus!) jatkavat outoiluja…

Mutta ei… tämä on syvän surrealistinen teos ystävyydestä, yksinäisyydestä, luonnon kunnioittamisesta…

Aivan huikea elämys!

Lopputekstit tulevat myös puhuttuna!

Jimi Tenorin musiikki!

Project Nightmare (Usa-79)

Retkeilijä-äijien teltta tuhoutuu yöllä – Miehet nousevat vuorille, kaikki(?) kaupungit ovat kadonneet, kaksi kaupunkia ainakin – Tulevat huvilalle jossa asuu nuori nainen – Ihmeunisen yön jälkeen nainen neuvoo miehet ravintolaan joka on `lopullisesti suljettu` – Miehet törmäävät mieheen joka on sydänkohtauksen partaalla autossa. Hän on tehnyt pakkolaskun lentokoneella ja varastanut sitten ”hylätyn” auton – Takaisin mökille, nainen mukaan – Lentokone löydetään aavikolta, sillä lennetään yksin ja kaksin – Pikkiriikkisen pieni peltipyramidi, pahvipyramidi löytyy. Sen alla ovat kliiniset käytävät, tutkimustunnelit – Löytyy myös baari jossa on strippari joka ei riisu mitään, piispakin on paikalla – Takaisin tunneleihin, piispakin kulkee käytäviä… Animoitu Taivasnaama puhuu… Jne…

Aavikot ja ”viidakot” vaihtelevat silmänräpäyksessä, vhs-videoviipperät käyvät kimppuun… Särisevästi, värisevästi välkkyvät valometsät ja mökit estävät etenemisen…

Pidin…Tykkäsin…Olen täysin tärähtänyt tämmöisiin. Edelleenkään en oikein pysty suosittelemaan…

Ohjaus: Vhs-guru, vhs-auteur Don(ald) Jones

 

Jabberwock (2011)

Muinaista kylää kiusaa vielä muinaisempi hirviö, Jabberwock. Tässä juoni oikeastaan kokonaisuudessaan. Hirviö on hyvähkö, jopa hyvä, juonen toiminta tahmailee välillä liikaa, ja juoni yleensäkin välillä vähän laimeilee, vaisuilee. Eli ei kovin goreinen, tv-tuotantoa kai. Siitä ja siksi tällainen tyyli ja tulos. Näyttelemiset perustaaperrusta.

Se mikä on hyvää (,halpiselokuvan maailmaa ja tyyliä), on dialogin ja tapahtumien yhteisvaikutuksen nopea toiminta: Kun toinen hemmo sanoo ettei täällä ole satanut vuosikymmeniin, alkaa heti ukkosmyrsky ja salama herättää hirviön samantien kivimunasta. Ja sitten jotain tämän tapaista:  kun kylän ykkösisä kysyy paljonko menikään aikaa salamaniskennästä siihen että hirviö hyökkäsi. Olisiko noin kolme tuntia, muistelisin, sanoo muistaakseni toinen.. No nyttenhän on kulunut melkolailla samat ajat siitä hommasta, jatkaa kyläisä, ja hirviön huuto kuuluu tietenkin samantien.. Jotain tämmöistä sönkötystä…

Kyllä tämän pyhäpäivien jatkumossa katselee…

P.S. `Muimaisfantastisen` satulorun suomennos (Jabberwock-loru), ainakin se, ehkä englanninnoskin, on aikamoista sanailua….

Dead Silence (Usa-89)

Goreauteur Hugh Gallagherin ohjaama `Kuolemanhiljaisuus` on herran tuotannosta verettömämmästä, mutta sekavimmasta päästä. Juoni (sähkötuolimiehen voima tai hän itse kostaa jonkun muun tai oman itsen keholla ja voimalla) on kasari-kökkötietokoneoinnin ja jatkuvasti kuultavan murhaavan hitaan syntsamurinan tai kilinän (myös kasetilta muhevaa suttu-punkkia) sekä älyttömien juonenkäänteiden (mm mankalla nauhoitetaan hautakumpujen päältä kuolleiden sanoja, no ainakin (m)urinaa, käypä yks maanpällinen koiranleukakin vetäisemässä mikkiin pätkän Hound Dogia!) mahtavaa juhlaa! Yks äijä ajaa autonsa (hitaasti) metsään niin monta kertaa etten pysy laskuissa.. Tämä tapahtuu (hitaissa) takaa-ajoissa, sekä `ihan tavallisissa` maantien pinnan kulutuksissa. Kun äijä törmää (hitaasti) postilaatikkoon, hänen huutonsa on valtava. Törmäyksessä ei tietenkään tapahdu mitään, paitsi se että auto on paljon pahemman näköinen kuin tällaisessa pehmotörmäyksessä tapahtuisi. (No, onhan se kyllä törmäillyt ennestään paljon…) Äijä lisää vahinkoja vielä postilaatikon heittämisellä, ja taas auton rattiin, ja ”vauhtiin”… Usein, johtuen vanhasta videolaadusta ja sen siirtämisestä, ihmiset ja autot näyttävät, (tahattoman) tarkoituksellisesti, läpinäkyviltä aaveilta. Hienon hidasta (s)low-cam-roskaa.

”See you in hell.” ”You can count on it.”

”You gonna tell my future?” ”I don`t see one.”

Ei tätä voi oikein kenellekään  suositella, mutta mie tykkäsin…

Älä sekoita tätä James Wanin vuoden 2007 samannimiseen nukkekauhuiluun, äläkä vuoden-91 edelleen samannimiseen tv-trilleröintiin (Suominimi Vaikeneminen kultaa), äläkä vuoden-97 samannimiseen video-tv-trilleröintiin (Suominimi Kuolettava hiljaisuus).

Bloodsuckers from outer space (Usa-84)

”When I got those weird feelings, something weird usually happens.” ”This world gettin` to be weird place to live in. It ain`t used to be this weird. Too many weirdos, that`s the problem! Weirdos gettin` together and have weird babies, and they grow up to be weirdos.”

Tuulen tuoma `zombivirus` (oikeasti hajuton, mauton, väritön ja näkymätön… ”and very windy…” alienvoima) muuttaa maajussin zombiksi, eläimet kääntyvät poispäin.. Mutta toimittaja,  tutkijat (”scientific smart-ass”) ja Usan armeija ei käänny poispäin, vaan alkavat tutkimaan tapausta, tapauksia, kukin omalla tavallaan…

`Loistava` halpa-idea (näkymättömät alieenit) johdattavat elokuvan suht onnistuneeksi kauhukomediaksi jossa viitataan useastikin Amerikan populan jo valmiseen zombitilaan kaapelitv:eineen sun muineen. Lisäksi mukana on hauskaa, oivaltavaa sukupolvivääntöä, sukupolvivääntöläppää (”Ensin halusit että minusta tulee toimittaja, sitten maanviljelijä ja nyt zombi! Nyt riittää!”) ja filosofoiva kung fu-zombi. Lopussa julmaa tolloutta, tuhoa sekä niiden absurdia yhdistämistä.

Kauhukomediat eivät mulle mene yleensä, nyt meni. Parani (julmeni absurdisti) loppua kohti.

P.S. Kun kauhukomedia on tarpeeksi absurdi, se kohoaa elokuvan tikapuilla korkeammalle kuin on ehkä alunperin tarkoitettukaan. Vaikka mukana onkin kritisoivia,  sanomallisia elementtejä.

Hack-O-Lantern (Usa-88)

aka Halloween night.

Isoisä on perheen pahuudenpalvoja, latobakkanalisti ja mursuvampyyrihammasnaamionaama joka joka Halloweenina kulkee pitkin kylää kurpitsalastissa olevalla lava-autollaan ja örisee. Yhden lapsenlapsistaan hän on saanut samaan koukkuun. Siirtymä lapsuudesta `pirulliseen teini-ikään` on toteutettu ”mallikkaasti”: lapsi heiluttaa jotain pirukorua, ja heti hän heiluttaa samaa korua aikamiehenä. Aikamiehenä joka näkee `videounia` jossa hän soittaa kauhu-hevibändissä ja kulkee kylillä mursuhammmasvampyyrinaamio naamallaan..

Melkoisen tylsää etenemistä (kuitenkin), jatkuvaa Halloweenia (vähän tylsistyttää sekin), p*rsepentagrammi, kumihämähäkki kirkuttavana kylpysaippuana.. Kyllä tämän kai joskus toistekin katsoo, mutta melko tylsä tosiaan, jota muutamat kauhuälyttömyydet teroittavat vähäsen. Älytöntä kauhurock-meininkiä olisi saanut olla huomattavasti enemmän. / Loppunaamiotwistit ei kummoisia, kekseliäitä.

Medium Cool (Usa-69)

Euroopan hulluksi vuodeksi kutsuttu 1968, oli hullu laajemminkin, myös maailmallisestikin. Euroopan lisäksi Amerikoissa etenkin.

Kameramiehen kiivas tuli. Kuvaaja (mm Yksi lensi yli käenpesän) Haskell Wexlerin debyyttiohjaus, fiktiota ja dokumenttia sekoittava Medium Cool sekoittaa saman vuoden Chicagoa (yleensäkin Yhdysvaltoja), siellä silloin tapahtuvaa demokraattien puoluekokousta ja tietenkin Vietnamin sotaa, rotulevottomuuksia, opiskelijaradikalismia/hippiliikettä yms taidokkaan täriseväksi ja tarkalla korvalla, silmällä, vainulla, mikrofonilla ja kameralla toteutetuksi poliittiseksi sopaksi jota Robert Forsterin loistava pääosa `tavallisena` kautta radikaalina kuvaajana (kameramiehen kiirastuli) reportaasien tekijänä sekä Mike Bloomfieldin groovaava road-musiikki tukee ja täristää juuri sopivasti.

Tiukka elokuva, tiukkaa asiaa, tiukkaa musiikkia, tiukka tatsi.

”Medium cool is dynamite.”