Ahti Karikko: Tehtävä Etelämantereella (Suomi-60)

Lentävä lautastoimintaa maan päällä. Kaksi poikaa eksyy päivä ja yöhiihtomatkallaan `lehtiin kirjoittelevan` ”hassun”  Rauhanprofessorin talolle. Mies on kuulemma rakentamut lentävän lautasen. No, lautanenhan löytyy heti koska pojat menevät paikalle saavuttuaan hiippailemaan vajaan. Ja siellä hiippaillaan tietenkin lautaseen, lautasen kellariin. (Selviää kohta että se on lentävän lautasen näköinen, muotoinen lentokone.) Ja joudutaan Heti! salamatkustajiksi, Etelänavalle!! Kuinkas sattuikaan, että se oli juuri lähdössä.. Ja Hassuprofessorin ja hänen veljenpoikansa kanssa ollaan menossa `tapaamaan` hullua/sotaiseen maailmaan pettynyttä Sotaprofessoria, mitä nyt matkalla vähän purkkilihapalleroita salaa syödään.. (Tällaiset hyvä ja hullu tiedemies-tarinat olivat myös suomalaisissa lasten ja nuorten scifi[stisissä]seikkailuissa suosittuja.)

Pienille pojille, varhaisteineille tarkoitettu kirja on muille liian lapsellinen ja nopea teos. Tämä ei oikeastaan ole camppia, camp-seikkailu, vaan, vakavasta pohja-aiheestaan huolimatta tosiaan pienten poikien, esinuorten seikkailukirja, ja pitää sellaisena lukea. Jos jaksaa.

The Harem (Ita-67)

Italoprovokaattori Marco Ferrerin alkupäätuotanto The Harem on tylsä ja julma tarina älyttömistä ihastuksista, pöyristyttävästä `huumorista`ja kummankin sukupuolen julmuudesta.

Carrol Bakerin esittämä etäinen, aneeminen, väritön, kylmä, kalsea, glooriaton (no viimeksimainittua ei, glooriaa löytyy, mutta se tuo seksittömyyden) mutta julma nainen  pitää kolmea miestä rakkauslieassaan. Kuten tuosta adjektiiviluettelosta voi päätellä, asiaa voi, eikun pitää ihmetellä.. Eli jonkinlainen löysä haaremi on kyseessä. Loppua kohden haaremi tiivistyy erään saaren palatsiin ja lähiluontoon.. veneen alustaa myöden.. Myös juoni tiivistyy julmaan, absurdiin loppuunsa.

Suurin osa elokuvasta on tylsää haaremointia, jonka elokuvan loppu tylyn tylsästi, julman typerästi, typerän julmalla huumorilla leikkaa ja lopettaa. Tylsä, julma elokuva. Mutta nämä julmat vastakkaisuudet (sukupuolet, alku ja loppu) tekevät tästä elokuvan joka takuulla jää mieleen. Toistuvilla katselukerroilla poraudutaan yhä enemmän tylsyyden, julmuuden läpi ja elokuva saa tanakkuutta, voimaa, vaikuttavauutta. Tylsyyden kaivanta. Julmuuden kaivanta. Eräänlainen mestariteos.

Fernando Di Leon mestariteoksen Caliber 9.ssä loistavan rosvoroolin heittävä Gastone Moschin heittää tässä taas vastaavasti loistavan kylmän, jopa jäätävän, ainakin hyytävän  hölmön hömelön `huumoriroolin.` (Elokuvajaisia)

V. Arti: Etelämeren salaisuus (Suomi-59)

No nyt tärähtää tarinaa! Syöksyplaneettatouhua maapallon päällä! Maan, veden päällä. V. Artin kirjassa tähti tipahtaa `Etelämereen`kelluvaksi, uppoavaksi saareksi! Samaan aikaan lähistöllä seilannut laiva uppoaa tähden/saaren pärskeisiin. Tarinan kertoja, japanilainen Rishito Hokurai selviää saarelle, kuten myös myöhemmin selviää, muutama muukin, merimiehiä ja koira! Ja tietenkin nainenkin löytyy. Tähti/saari on hedelmällinen päältä, kaupunkimainen alta, sillä kaupungit on `heidän` mielestään paras rakentaa maan alle. Ja `he` ovat erilaisia eläimiä, puolieläimiä; liskomaisia, yksi tai monisilmäisiä tai erilaisia ulokeolentoja. Apinamaisiksi (ja) kummituseläimiksi kutsutaan. Kertojan toimesta. Kuten tämän ajan tällaisissa teoksissa tylsästi, typerästi ja toistuvasti todetaan muutoinkin. Mutta hepä osaavat lukea ajatuksia! Ainakin jotkut, ylimmät.

Aika oivallinen teos, vaikka näiden nuorisoscifailuiden (nuorisoteoksiksihan kaikki scifit silloin sanottiin, ja useimmat niistä niitä olivatkin) perisynti erilaisten asioiden (esim. kaupungin esittely, Hokurain Ja Kuninkaan monisivuinen itäuskontoinen [ainakin Kuninkaan puhe] dialogimassa) luettelointi onkin vahvaa, pitkää ja paksua. Monen sivun taistelukohtauskin on vain erilaisten eläinten ruumiinosien ja ääntelyiden luettelo. Mutta kirjan aihe, luetteloinneista huolimatta melkoisen mukavasti etenevä kulku ja aiheesta huolimatta campmäisyyden karsiminen ovat tehokeinoja lukijan viihdyttämiseen, ovat tehokeinoja jotka tekevät tästä seikkailun. Aivan oiva idea on kirjan koiran oikeudenkäynti; koska tähteläiset/saarelaiset osaavat lukea eläintenkin ajatuksia, niin koira kertoo heille huonosta kohtelustaan laivalla. Tosin, toisaalta se on syytteessä riehumisestaan saarella. Hyvä, outo, kesken jätetty, lopulta vääristelty (tai ei ainakaan selitetty) `idea` on se että tähti-saarelaiset ovat tehneet eläimet sellaisiksi etteivät he hyökkää kenenkään kimppuun, toistensakaan. Hyvä vai huono asia? No, oikeastaan aivan sama koska se ei läheskään täysin toteudu. Miksi ei? Emme tiedä. Ei selviä sekään, miksi he näin alun perin väittivät.

Melkoisen mainio kirja. Takakannessa kirjailijaa kehutaan että ”Hän omaa määrätyn määrän tähtitieteellisiä tietoja”. Siinäpä se. Mitäpä siihen lisäämään. Liika on aina liikaa.

Antero Harju: Tavoitteena Mars (Suomi-65)

50-60-lukujen suomalaiset scifi-nuortenkirjat ovat hauskaa kamaa. Niitä muuten tehtiin yllättävän paljon, esim Osmo Ilmari useamman ( taitaa olla puolenkymmentä) kirjan kera.

Yleensä kirjoissa seikkailevat suomalaispojat/nuoret miehet, vaikka oltaisiin ulkomaillakin. Tai ainakin joku, jotkut porukasta ovat suomalaisia. Tai ainakin suomensukuisia.. (Yksi [tai kaksi] typerimmistä `Suomipoika ulkomailla ja ulkoavaruudessa`-kirjoista on T. A. Engströmin Avaruuspallo 1) ja Avaruuspallon paluu. Siinä seikkailee Raimo Reipas [voi ei..] niminen poika.) Antero Harjun kirjan miehet ovat ihan jenkkejä, suomalaisuuteen, suomalaisuuksiin ei heidän nimissään viitata. Mutta ällistyttävästi nämä kaverit laukovat suomalaisia sananlaskuja ja puhuvat esim juhannussalosta.. Marsiin mennään siis, matka on täynnä erilaisia lukuja, lukemia, kirjain ja numeroyhdistelmiä, `tiede`tavaraa (servomoottori, suuntagyroskooppi, kaukotutkatelevisio, vety-otsonimoottori ja varsinkin Göttingenin yliopiston fysiikan professorin Adalbert Humberdinckin kehittämä tele-enkefalografi) ja jopa politiikkaa (tai sen piikittelyä) on Harju sijoitellut sinne tänne : ”Te haisette kun ministerin omatunto”. ”Rengas pullistuu ihan silmissä kuin puoluesihteerin maha”. Ja jopa jopa kaivataan tupakkaa, ja kai alkoholiakin: ”Olisipa nyt ollut hyvin täytetty piippu ja mojova muki Atomivaahtoa edessä”. Atomivaahtoa? Ja vielä oikein isolla alkukirjaimella, taitaa olla tunnettua tavaraa.. 2) Lisäksi mukana on monta sivua täyttä psykedeliaa, kun kuvataan vajoamista kuukausien avaruusalusuneen… (”Pensaat lauloivat kauniisti, niiden ääni muistutti pienten harppujen helinää, mutta siinä oli enemmän syvyyttä. Hän ei ollut koskaan kuullut pensaitten laulavan niin kauniisti”. Mutta laulavat pensaat ovat siis kuitenkin entuudestaan tuttuja???… Lisäksi taivaalla leijuu ”Valtava silmä, jonka verisuonet ovat kuin koivunrunkoja”. Taas tätä Koivu ja Tähti- Suomiviittausta.. Näistä nimistä vielä sen verran että mukana on tahallisesti tai tahattomasti elokuvaa; erään Avaruusalukseilijan nimi on Peter Ustinov. Ja sitten jotain aivan muuta, Yhdysvaltojen presidentti on nimeltään James Farewell Shultz.

Siinä mielessä hankala teos (kuten monet muutkin Suomi-vastaavat), että ajoittain sen erilisten laitteiden,  aineiden ym luettelomaisuus  laittaa lukijan useasti siirtämään kirjan joksikin aikaa syrjään, tietäen kuitenkin että teoksen campmäisyys, ironia ja täydet älyttömyydet kutsuvat kohta taas kirjan pariin.. Mitään jännittävyyttä tässä ei ainakaan nykylukijalle juurikaan ole, mutta `nuorekkaana` avaruusoutoiluna tämä kutittaa lukijan camp-trashtutkaimia. (Nämä `tiedeluettelotkin` saattavat saada joidenkin lukijoiden roska-campantennit kohti Avaruuksia.)

BBZZRRRFFFHUUIIIIIFFF! (Suora lainaus kirjasta, kun raketti jysähtää Avaruuteen…)

1)Kyllä scifikirjailijalla ”ideoita” riittää! Avaruuspallon brutaali ja uniikki ”scifi”-”idea” on: Eräs rakettimatkalainen harmittelee etteivät he ole kannibaaleja!! Säästyis ruoka ja varsinkin varastointikustannuksissa!!!…

2) Alkoholi ei ole näissä näiden aikojen nuorisoscifailuissa, kumma kyllä, kokonaan kiellettyjen listalla. Sitä käytetään (tosin hyvin harvoin, ja hyvin vähän ja silloinkin ainoastaan aikuisten miesten toimesta tietenkin) lääkkeenä, uneen jouduttajana tai tuupertajana ja myös päinvastoin rohkeuden ja energianantajana.

 

Centipede Horror (Hong Kong-82)

Tämä ei onneksi ole läheskään niin eläinepäystävällinen kuin edellinen. Tässäkin tosin tietenkin exploiteerataan eläimillä, mutta maltillisemmin. Varsinaiset eläintapot lähes loistavat poissaolollaan. Ja mukaan on onnistuneesti tuotu Kauko-Itäkauhun, Kauko-Itä- kauhuelokuvan kerrostumia. Ne lujittavat. täyttävät ja täydentävät tarinaa alun ja lopun eläinhyökkäysten välillä.

Hikinauhahorroria, heh? Perheen nuori nainen haluaa lomalle Kaakkois-Aasiaan. Veli päästää pitkän pohdinnan jälkeen, herkälle äidille ei kerrota. Kun sisko on ystävättärensä kanssa lomalenkkeilyllä, he ostavat maantienvarren pahvikojukärryistä harmaatukkavelhon näköiseltä mieheltä jotkut kasviskupit. Sisko unohtaa hikinauhansa pöydälle, ja kohta nauha palaa jossain seremoniassa. Ja kohta kuolevat, sekä sisko että ystävätär! Tuhatjalkaisten hyökkäykseen! Onko kyseessä kirous? No totta maar on! Siihen liittyy kauan sitten palanutta kylää ja aviorikoksen peittelyn tupla-triplatappo.

Veli lähtee tietenkin tutkimaan asiaa, asioita ja törmää tietenkin tyypillisiin mutta toimiviin Kauko-Itäkauhun/elokuvan teemoihin: Kauko-Itäkirouksiin, manauksiin ja mystiikkaan: tuhkauurna räjähtää, nukkezombit/nukkeaaveet nousevat, näkymättömät lapsiaaveet syövät; ruoka katoaa lautaselta nopeina, nopeutettuina palasina. Yhdellä papilla, manaajalla, kiroajalla, rukoilijalla on komeat kekkoslasit ja kruunu ja toinen on vähän Kalifornian rantahipin-surfhipin/ rantameditoijan-surfmeditoijan näköinen.

Sujuvasti sujahtava sliizailu ja kauhuilu. Mukana Kauko-Itäkauhuelokuvan/kauhun tyypillisyys, suusta purkautuvat, pulppuavat erilaiset eläimet. Tässä skorpionit ja tietenkin tuhatjalkaiset. Boxers`s Omen leffaa lähenee kohtaus jossa luurankona liikkuvat kanat kaakattavat, vai mitkä lienee linnut…

Mutta tosiaan, eläimiä ei juurikaan vahingoiteta. Alun ja lopun tuhatjalkaisarmeijat ruutuajaltaan armeliaan, tehokkaan lyhyet. Ei sellaista sleazemyrskyä, sottamyrskyä koko elokuvan kestolla olisi jaksanutkaan. Ja lopussa tulee tietenkin (taas!) se Käärme!

P.S. Laitetaan yksi valitettava, harmittava Kauko-Itäelokuva tyypillisyys myös mukaan: Valkoinen teksti usein valkoisella taustalla, välillä jää minuuttikaupalla kääntämättä kun ei näe tekstiä. Harmi.

 

Calamity of Snakes (Hong Kong-82)

Uusi upea pilvenpiirtäjä joudutaan rakentamaan käärmekuopan päälle. Elokuvan useat käärmeidenrääkkäys ja tappokohtaukset ovat paskamaisen aitoja. Ihminen on käärme! Ihminen on sika! Ihminen on eläin! Mutta eläin ei ole koskaan läheskään yhtä paskamainen kuin ihminen. Eläin ei ole ihminen!* Onneksi…

Sitten tietenkin käärmeet ovat everywhere! Varsinkin pilvenpiirtäjässä. Ja niitä on paljon! Paljon!! Ne ovat luikertelevana mattona lattioilla, niitä heitellään läjissä näyttelijöiden päälle, näyttelijät heittävät niitä toistensa päälle. Niissä  uidaan. Käärmeet pujahtavat peteihin ja petipuuhiin, pelipöytiin ja tanssilattialle. Pöydät, portaat ja huoneet vilisevät. Ei kovin ihmisgoreista,  mutta käärmegoreista (siis aidon oloisesti käärmeisiin kohdistuvaa),  mikä on paskamaista.

Ei tätä oikeastaan voi ollenkaan suositella näiden käärmeidenkidutusten, käärmeidenkuorintojen ja tappojen takia. Ainoastaan `eläin-kungfunaalinen` kohtaus jossa Käärmenestari (ihminen) kungfuilee Jättikäärmeen (ei aito) kanssa on cinematograafista luovuutta. (Tai tässä tapauksessa cineMATOgraafista.)

*(Eläimet ihmisinä taitavat suuremmassa määrin olla vain lasten kuvakirjoissa, saduissa ja animaatioissa.)

Lappierikoisuuksia osa 2: Seita (Suomi-2017)

Kaipailin tuossa taannoin pitkää suomalaista Seita-elokuvaa. No, tässä se nyt on, liiankin pitkä, mutta melkoisen onnistunut Lappi-fantasiointi. Sillä Lappi-fantasiaa (näin tekijätkin taisivat kertoa) tämä on vaikka zombi-teema voimakkaasti jyllääkin..

Rovaniemeläisen Karvareuhka Productionsin findie-elokuva yhdistää hyvin nykyajan (kaivossuunnitelmat) ja wanhan Seita-meiningin. Seitakivi nostattaa (tässä Tiermes niminen henkihahmo) vastustusta ja zombeja Lapin metsiin. Erityisen hyvin on saatu sotilaiden ja varsinkin heidän johtajansa raivokas tulevan kaivoksen (tulevien kaivosten) brutaali puolustaminen. Mutta Tiermes ja zombit ovat toista mieltä..

Pikkuisen lyhyempänä kyseessä olisi findie-mestariteos, nytkin lähellä sitä..