Italoprovokaattori Marco Ferrerin alkupäätuotanto The Harem on tylsä ja julma tarina älyttömistä ihastuksista, pöyristyttävästä `huumorista`ja kummankin sukupuolen julmuudesta.
Carrol Bakerin esittämä etäinen, aneeminen, väritön, kylmä, kalsea, glooriaton (no viimeksimainittua ei, glooriaa löytyy, mutta se tuo seksittömyyden) mutta julma nainen pitää kolmea miestä rakkauslieassaan. Kuten tuosta adjektiiviluettelosta voi päätellä, asiaa voi, eikun pitää ihmetellä.. Eli jonkinlainen löysä haaremi on kyseessä. Loppua kohden haaremi tiivistyy erään saaren palatsiin ja lähiluontoon.. veneen alustaa myöden.. Myös juoni tiivistyy julmaan, absurdiin loppuunsa.
Suurin osa elokuvasta on tylsää haaremointia, jonka elokuvan loppu tylyn tylsästi, julman typerästi, typerän julmalla huumorilla leikkaa ja lopettaa. Tylsä, julma elokuva. Mutta nämä julmat vastakkaisuudet (sukupuolet, alku ja loppu) tekevät tästä elokuvan joka takuulla jää mieleen. Toistuvilla katselukerroilla poraudutaan yhä enemmän tylsyyden, julmuuden läpi ja elokuva saa tanakkuutta, voimaa, vaikuttavauutta. Tylsyyden kaivanta. Julmuuden kaivanta. Eräänlainen mestariteos.
Fernando Di Leon mestariteoksen Caliber 9.ssä loistavan rosvoroolin heittävä Gastone Moschin heittää tässä taas vastaavasti loistavan kylmän, jopa jäätävän, ainakin hyytävän hölmön hömelön `huumoriroolin.` (Elokuvajaisia)
