Tauno Karilas: Atomipommi räjähtää (Suomi-46)

Tauno Karilaan Atomipommi räjähtää-kirjaa kutsutaan kannessa nuorisoromaaniksi, mutta kyllä tämä on enemmän sotaromaani, tarkemmin sanottuna sodan jälkeisen ajan sotaromaani. Sen ajan nuorisokirjallisuuden merkit/kliseet; campmäisyydet, neuvokkaat nuorisohahmot puuttuvat ja teksti on aika sujuvaa ja jo `aikuisromaaneihin` viittaavaa. Varsinkin jännityksen luomisessa. Nuortenkirjamaista jankkaustakin löytyy.

Sodassa hävinneiden valtioiden `roistomiehet` ovat perustaneet järjestön, Universumin, joka pitää paikkaansa eräällä Etelämeren saarella. Tällä tulivuori(!)saarella heillä on vähän pommimateriaalia. Lisäksi alueella on amerikkalaisten atomikokeiluja. Kirjassa vilisee torpedosukellusveneitä, pommikoneita, radar(!)pommeja. (Sekä merirosvoaarre!!)

Luulin jo (lue: huokasin helpotuksesta), että kirjassa ei ole päälleliitettyä  suomalaishahmoa. Mutta kirjan lopussa selviää, että erilaisia eläimiä (varsinkin rottia) atomikokeisiin keräävä John Sarca on oikealta nimeltään Jussi Sarkka, 15 vuotta maailman merillä seikkaillut mies. Mitään eläinsuojelullista elementtiä en usko kirjailijan tämän `rehdin suomalaisen` hahmoon liittäneen, edes kätkeneen. (Jos ei sitten erään kirjan, lainausmerkeillä varustetun kappaleen nimi, ”Nooan arkki” viittaa siihen suuntaan. Eräänlainen käänteinen Nooan arkki.)

Mainokset

Something creeping in the dark (Ita-71)

Eri autoillaan ajaneet, paenneet, pyörineet murhamies (Farley Granger), poliisit, lääkäri ja vapaamielispariskunta (ainakin nainen, ehdottaakin orgioita tuon luetellun porukan kesken) joutuu sateessa sortuneen sillan takia vanhaan linnaan kummapariskunnan `hoteisiin.`

Elokuva on sekä hidas että kehnohkojen, kökköjen ja kummallisten tapahtumien ja tilanteiden silisalaatti. Ja ne tilanteetkin ovat kovin kortilla. Esim melkein heti väsätään kökköseance, jolla nostatetaan talon entistä emäntää haudasta. Pahisnaista. Pienellä porukalla. Sillä tähän eivät sentään tietenkään esim rikollinen ja poliisit osallistu. Murhamies huomaakin seancen hyväksi pakoajankohdaksi. Mutta sekin kusee kasaan, äijä jää heti kiinni. Kasaan kusee myös elokuvan mieto `meininki`, huono-huono näyttelijäsuoritukset, sekä se että mikään ei oikein näytä johtuvan mistään,  johtavan mihinkään. Ontto kauhukierre. ”Nostatetun” ”pahisnaisen” tehtävä sitten onkin pelkstään nauraa käkättää kulisseissa.

Ei kummoinen giallo, ei kummoinen kauhistelu. Onnistunut idea on seinällinen seinäkelloja joiden kilkatus kuuluu läpi koko linnan ja elokuvan. Kunnes kellojen kilkatus yhtäkkiä loppuu… ja jatkuu taas… Rumpujen lautasten lyöntiteema hakee, löytää ja jatkaa tätä samaa teemaa taustamusiikkina myös onnistuneesti.

P.S. Nimensä mukasisesti elokuva MATELEE metsässä, linnassa, pimeydessä…

Bloodstained Butterfly (Ita-71)

Oikeussaligiallo. Bloodstained Butterfly on gialloharvinaisuus. Ohjaajana on lähinnä italowesterneissä ja italocrimeissä vaikuttanut Duccio Tessari eikä erästä pääosaa esittävä Helmut Berger ole paljoakaan, oikeastaan ollenkaan, tämän lisäksi gialloissa keikkunut, muissa genre-taide-elokuvissa kylläkin. Ja tosiaan, oikeussalissa `viihdytään`, pitäisikin sanoa viivytään parikin pitkää kertaa. Tämä tylsistyttää elokuvaa, pienempänä palana se olisi ollut mukava, muheva mauste. Gialloissa hyvinkin harvinainen, jopa eksoottinen mauste. Mutta nyt maustaa keiton vähän tukkoon. Myös poliisityöskentelyä, keskusteluja, kuulusteluja näytetään, käytetään gialloksi yllättävän paljon ja pitkään, mikä liudentaa elokuvaa enemmän italocrimien suuntaan. Mutta ei liiaksi. Kyllä tämä giallo on.

Giallotyyliin, nuoren naisen murhalla taas aloitetaan, muitakin murhia tietysti tapahtuu. Elokuva on vähäverinen, goresta ei tietoakaan. Mutta kyllä tämä tunnelmallinen, melkoisen muheva mysteeri on. Koska jälleen tietty giallotyyliin epäiltyjä on useita, ja he tottakai korostavat `syyllisyyksiään` yli-ilmeillään ja näyttelyillään. Tämä onkin giallojen ydinverta, mutta kyllä tämä muuten verevämpi, kaikin puolin, olisi saanut olla. Mutta kyllä tämän mysteerinä katsoi. Ja musiikki muhevoitti, murevoitti mysteeriä ihan onnistuneesti paikka paikoin. Ja kuten alkukin, elokuvan loppu myös täyttä gialloa.