Tässäkin elokuvassa on tyhjää tunkkaisuutta, mutta se kuvaakin tyhjää maailmaa. Fobian ja hysterian täyttämää sellaista. Homofobian ja aids-hysterian.
Pakettiautolla(!) liikkuva gialloasuinen tappaja tappaa homoseksuaaleja.
Pahuutta, mustaa, fobiaa. Tunkkainen goreilu, avantgardistis-brutaaleilta ”taideteoksilta” näyttävät poliisien rikospaikkakuvat, päällejyräävät ääniraidat sekä katu”realismiin” ja kauhujännäriteemaan upotetut (lue: pintaan painetut) yleiset eksploitatiiviset elementit ja moneen suuntaan lonkeroivat turhat, tyhjät fobiat tekevät tästä murhaajan, radiokommentaattorin, eksploitatiivisen kolumnistin sekä poliisien piinallisesta piirileikistä pirullisen aikansa peilintakakuvan. Peilin takanahan ei ole mitään, mutta tämä elokuva, tarkoituksella tai tarkoittamattaan, väittää että on. Pahuutta, mustaa, hysteriaa. Kuolemaa. Ne ovat kyllä ihan täällä peilin oikealla puolella, joten voisi luulla että niitä ei ”tarvitse” ”kätkeä” tällaisen tunkkaisen neo-noir puoli-epä/todelliseen maailmaan. Mutta tässä juuri tuollainen ”kätkeminen” tuo (tässä tapauksessa aids)hysterian pirulliset koukerot esiin. Kaikessa raadollisuudessaan. Kaikessa tunkkaisuudessaan. Tarkoituksella tai tarkoittamattaan.
-Mieleen jäävä halpisshokeeraus, joka tuo fobioiden ja hysterian mekanismit esiin.
P.S. Elokuva viittaa monta kertaa Fritz Langin M-elokuvaan; Elokuvan juliste nähdään, elokuva mainitaan, murhaajan merkki on M, murhaajan medianimi on M.
Kotiprojektori 