Satan`s Blade (Usa-84)

Harvassa slasherissa on pankkiryöstö, ja tämä vielä alkaa sillä. Ja ryöstön suorittavat kaksi naamioitunutta naista. (Ja ampuvat pankin kaksi naistyöntekijää.) Sitten metsämökille rahojen kanssa odottelemaan.. Mutta mökistä muodostuukin murhamökki, rahoja ei aleta jakamaan.. Mysteerimies (`Mountain man?`) puukkoineen ilmestyy.. Ja sitten saapuvatkin poliisit paikalle, mutta mysteerimies poissa, naiset paikalla, hengettöminä.. Ja tämä kaikki ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

”It`s nice, but spooky.” ”I think this is going to be one of those nights.” Sitten seuraakin se tavallinen slashertarina. Murhamökki on eräs talvisten vuoristoseutujen vuokramökeistä, eikä poliisien mielestä sitä kannata sulkea, vaikka siellä viime yönä nämä kauheudet tapahtuivatkin! Ja sitä paitsi, nyt on kova talvisesonki, ja nuorisoporukoita (kuinkas muutenkaan) on respa ja tienoot tulvillaan.. Ja aina kun tappoja tapahtuu, niin muuten kovakalainen järvikin kuolee siksi päiväksi, kalasaalista ei saada silloin.. (”Battle continues!” ”Legend continues!”…)

Huonosti näytelty, suht verinen slasherhömelöinti, kesä, korjaan talvigoreilu. Keskivertoslasher. Ehkä vähän ylikin.  Dialogissa välillä ihan onnistunutta vitsinkulmaa, ideankulmaa.

P.S. Elokuvan viimeinen vartti ihan jännittävää, tiukkaa mellastusta ja leffan läpileikkaava, läpilentävä linjaidea (`Satans Blade`) on yllättävänkin (kökön) onnistunut, vaikkakaan ei olekaan ihan uniikki idea. Veitsi on vietti ja viesti…

Revenge of the Zombies (Usa-43)

”What was that?”  ”They are just zombies.” John Carradine pääosittaa tätä `Zombit Natsien supersotilaina`-saagaa. Hän on tietty juuri se Zombitohtori, Natsitohtori, joka tekee näitä. Tämä Natsiteema on kuitenkin yllättävän vähäinen sivujuoni tässä, toisin kuin mainostetaan. Natsizombit vain vähän marssivat metsässä hassun torvimusiikkimarssailun tahdissa, hakkaavat hitaasti hakuilla hautausmaalla ja nauloja arkkuun. Elokuvan nimen mukainen yleisempi Zombiteema näyttele sitten isompaa osaa. Se varsinainen pääjuoni on tämä: Veli ystävineen tule katsomaan siskoaan joka on `kuollut hämäräperäisesti` kesken kukkeinta nuoruuttaan juurikin tämän mainitun zombitohtorin tiluksilla. Sisko siellä sitte makaa kuolleena, zombailee, makaa kuolleena, zombailee..

Tää on näitä jollakin lailla toimivia tunnin kauhupläjäyksiä joita tehtiin paljon 30 ja 40-luvuilla. Useaan kertaan laahaava, tunnin kestostaan huolimatta. Carradine on hyvä.

 

 

Suburban Sasquatch (Usa-2004)

Bigfuutti mellastaa metsissä ja pikkukaupungissa Elokuva on äärimmäisen kökkö, mutta jokin juju tässä on. Tietokone-efektit ovat suloisen, ihastuttavan kökköjä ja keveitä: Kun Biggis nostaa esim autoa, puunrunkoa, kiveä niin tältä se näyttää: Maisemaan päälleteipatut objektit leijuvat hitaasti huojuen..

Lisäksi Isojalka muuttuu usein näkymättömäksi, mutta hänelläpä on perässään intiaaninainen lelujalokivillä varustetuilla nuolillaan. Mutta osuupa nainen hyvin tai huonosti, Otus jatkaa mellastamistaan. Tällä saadaan elokuvaan mittaa..

Hirviön huudot koko elokuvan ajan kuin huonosti pyörivien propellien urinaa (tai vatsavaivoja), jotain ideantynkiä on heitetty sinne ja tänne, ihan kivaa, kevyttä kesägorea…

”Magical beans don`t exist.”

The Mole People – Kätketty Maailma (Usa-56)

Maan alta ei nyt ehkä ihan Uutta Maailmaa löydy, mutta Kaupunki ja kansa(t) kuitenkin..

”In archealogy all things are possible.” Mutta silti: ”So many questions.. So many questions…” Elokuvan alussa kalifornialainen `professori` halaa ja hivelee hurmiossa muovista maapalloa ja ilmaa ja kertoilee että `elämmekin ehkä maapallon sisällä omine aurinkoinemme ja kuinemme jne.`  Suuressa Idässä tutkijat löytävät Lumivuoren syvyyksistä muinaisten myyräihmisten ja sumerilaisten asuttaman kaupungin. Seuraa  yllättävänkin mainiota roskaa jonkinlaisella sanomallakin saostettuna (silloinhan roska parhaimmillaan). Ekana mainitut ovat orjia ja toiset isäntiä. Ja maanpäälliset ihmiset käsitetään tietenkin uusiksi isänniksi, jopa jumaliksi.. ”You are talking about Heaven, My Lord?” ”Maybe I am.. Maybe I am…”

Mutta vastustustakin tietenkin löytyy.. Harvaparta Pääpappi pahistelee vastaan.. Tutkijoiden taskulamppua pidetään `Ishtarin valona.` Myyräihmisten maskit onnistuneita, päällään heillä on jostain syystä kauhtuneet puvuntakit ja housut. Olisivatko jostain muinaiselta maanalaiselta kellarikirppikseltä ostaneet?

Mukavan värikäs pölhöily. Mukavaa kesä(loma)roskaa/sadesääroskaa. Pääosissa John Agar ja vanha noirnäyttelijä Hugh Beaumont.

”This one died as a result of a blow from heavy blunt instrument:”  ”That`s a sign of higher civilization.”  Kuten on tämä elokuvakin… 🙂

 

 

Entusiasmi (N-liitto-30)

Dziga Vertovin elokuvan alku on jyrkkää rinnastamista: Toisella puolella uskovaiset ja juopot, laiskat, toisella kaikenkestävät, kaikentekevät työläiset. Tosin työläisten työskentely tulien, savujen, sulan metallin yms kanssa on äärimmäisen vaarallisen näköistä toimintaa. Hurjan toimivia kohtaukset kyllä ovat, asia tulee selväksi.

Dokumentti kertoo Donin laakson `modernisoinnista`. Tehdassalit kumajavat ja varsinkin välkehtivät, välähtelevät tulisten metallilaattojen loimussa. Tulisuihkut nuolevat tehdastyöläisiä.  Elokuva sisältää autenttisia kuvia kirkontornien kaatamisesta ja pyhäinkuvien kantamisesta minne lienee. Mutta vastavuoroisesti Vertov käyttää hänelle tuttua avantgardekuvausta; kirkoista otetut kuvat vavahtelevat. Kuin maanjäristyksissä. Mutta varsinaisesti Vertov käyttää erilaisia `avantgardeääniä`, (tulen) ritinää, rätinää, (metallin) kilinää, kolinaa.. Sähkön sirinää ja surinaa.. Hälyä. Jymyä. Jyminää. Jytinää. (Musiikkia.) Ja nämä toimivat loistavasti. Kyseessä on varsinainen Äänielokuva.

A study in terror – Viiltäjä-Jack (Bri-65)

Sherlock Holmes paljastaa, tapaa ja tappaa Viiltäjä-Jackin! Eli Suomi-kääntäjä on elokuvanimellä tehnyt valinnan, että kuka on tämän elokuvan tähti.

Tässä elokuvassa Holmes (John Neville) on aika toiminnallinen. Nyrkit ja puukot puhuvat, viuhuvat. Mutta kyllä perinteistä pohdintaakin piisaa, ja valeasuakin mestarietsivä käyttääpi. Alussa suht verinenkin ja täyteen ahdetut pubit ja kadut tuovat tunnelmaa. Ihan onnistunut, perinteinen periodikauhuilu. Frank Finlay poliisietsivänä, Robert Morley vilahtaa pari kertaa ja Judi Dench aloittelee elokuvauraansa, tätä ennen tv-sarjoja.

Jonathan (Länsi-Saksa-70)

Kauhukertomus ajasta (suurin osa ihmisen historiasta) jolloin oma kylä, kaupunki, jopa talo edustaa koko maailmaa. Tämä Hans W Geissendörferin ohjaama ruraalikauhistelu- poliittinen elokuva on, ainakin outoudessaan, poliittisuudessaan, komeassa kuvauksessaan, mutta myöskin campmaisuudessaan (tarkoituksellista, jotta edellä mainitut korostuisivat?), lähellä yllättävänkin onnistunutta kauhuelokuvaa.

Sadan-sadanviidenkymmenen vuoden takainen (tai määrittelemätön) maaseutu, kylä, kaupunki (eli siis tuo mainittu`koko maailma`) on Hitlermäisen (ei viiksiä, mutta tukkalippa) Kreivin ja hänen vampyyrijoukkonsa piinaama. `Ilmassa` on muutenkin jotain pahaa, outoa, `maailman lopullisuutta.` Mutta tarinallisen, kuvallisen rajauksensa vuoksi myös teatteriesitysmäisyyttä (kuitenkin ilman rajoittavia `kulisseja`, ”sermejä”). Itse tarina tuo, luo kulissit; kuvaukselliset, kuvauksellisesti tehdyt kulissit; Maailma on tässä. Vaikka muutakin mainitaan, näytetään.  Elokuvassa on hyvin paljon seitkytluvun Itäblokkimaiden kauhuelokuvan piirteitä. Eikä se jää pelkkiin piirteisiin.

 

Tauno Karilas: Atomipommi räjähtää (Suomi-46)

Tauno Karilaan Atomipommi räjähtää-kirjaa kutsutaan kannessa nuorisoromaaniksi, mutta kyllä tämä on enemmän sotaromaani, tarkemmin sanottuna sodan jälkeisen ajan sotaromaani. Sen ajan nuorisokirjallisuuden merkit/kliseet; campmäisyydet, neuvokkaat nuorisohahmot puuttuvat ja teksti on aika sujuvaa ja jo `aikuisromaaneihin` viittaavaa. Varsinkin jännityksen luomisessa. Nuortenkirjamaista jankkaustakin löytyy.

Sodassa hävinneiden valtioiden `roistomiehet` ovat perustaneet järjestön, Universumin, joka pitää paikkaansa eräällä Etelämeren saarella. Tällä tulivuori(!)saarella heillä on vähän pommimateriaalia. Lisäksi alueella on amerikkalaisten atomikokeiluja. Kirjassa vilisee torpedosukellusveneitä, pommikoneita, radar(!)pommeja. (Sekä merirosvoaarre!!)

Luulin jo (lue: huokasin helpotuksesta), että kirjassa ei ole päälleliitettyä  suomalaishahmoa. Mutta kirjan lopussa selviää, että erilaisia eläimiä (varsinkin rottia) atomikokeisiin keräävä John Sarca on oikealta nimeltään Jussi Sarkka, 15 vuotta maailman merillä seikkaillut mies. Mitään eläinsuojelullista elementtiä en usko kirjailijan tämän `rehdin suomalaisen` hahmoon liittäneen, edes kätkeneen. (Jos ei sitten erään kirjan, lainausmerkeillä varustetun kappaleen nimi, ”Nooan arkki” viittaa siihen suuntaan. Eräänlainen käänteinen Nooan arkki.)

Something creeping in the dark (Ita-71)

Eri autoillaan ajaneet, paenneet, pyörineet murhamies (Farley Granger), poliisit, lääkäri ja vapaamielispariskunta (ainakin nainen, ehdottaakin orgioita tuon luetellun porukan kesken) joutuu sateessa sortuneen sillan takia vanhaan linnaan kummapariskunnan `hoteisiin.`

Elokuva on sekä hidas että kehnohkojen, kökköjen ja kummallisten tapahtumien ja tilanteiden silisalaatti. Ja ne tilanteetkin ovat kovin kortilla. Esim melkein heti väsätään kökköseance, jolla nostatetaan talon entistä emäntää haudasta. Pahisnaista. Pienellä porukalla. Sillä tähän eivät sentään tietenkään esim rikollinen ja poliisit osallistu. Murhamies huomaakin seancen hyväksi pakoajankohdaksi. Mutta sekin kusee kasaan, äijä jää heti kiinni. Kasaan kusee myös elokuvan mieto `meininki`, huono-huono näyttelijäsuoritukset, sekä se että mikään ei oikein näytä johtuvan mistään,  johtavan mihinkään. Ontto kauhukierre. ”Nostatetun” ”pahisnaisen” tehtävä sitten onkin pelkstään nauraa käkättää kulisseissa.

Ei kummoinen giallo, ei kummoinen kauhistelu. Onnistunut idea on seinällinen seinäkelloja joiden kilkatus kuuluu läpi koko linnan ja elokuvan. Kunnes kellojen kilkatus yhtäkkiä loppuu… ja jatkuu taas… Rumpujen lautasten lyöntiteema hakee, löytää ja jatkaa tätä samaa teemaa taustamusiikkina myös onnistuneesti.

P.S. Nimensä mukasisesti elokuva MATELEE metsässä, linnassa, pimeydessä…

Bloodstained Butterfly (Ita-71)

Oikeussaligiallo. Bloodstained Butterfly on gialloharvinaisuus. Ohjaajana on lähinnä italowesterneissä ja italocrimeissä vaikuttanut Duccio Tessari eikä erästä pääosaa esittävä Helmut Berger ole paljoakaan, oikeastaan ollenkaan, tämän lisäksi gialloissa keikkunut, muissa genre-taide-elokuvissa kylläkin. Ja tosiaan, oikeussalissa `viihdytään`, pitäisikin sanoa viivytään parikin pitkää kertaa. Tämä tylsistyttää elokuvaa, pienempänä palana se olisi ollut mukava, muheva mauste. Gialloissa hyvinkin harvinainen, jopa eksoottinen mauste. Mutta nyt maustaa keiton vähän tukkoon. Myös poliisityöskentelyä, keskusteluja, kuulusteluja näytetään, käytetään gialloksi yllättävän paljon ja pitkään, mikä liudentaa elokuvaa enemmän italocrimien suuntaan. Mutta ei liiaksi. Kyllä tämä giallo on.

Giallotyyliin, nuoren naisen murhalla taas aloitetaan, muitakin murhia tietysti tapahtuu. Elokuva on vähäverinen, goresta ei tietoakaan. Mutta kyllä tämä tunnelmallinen, melkoisen muheva mysteeri on. Koska jälleen tietty giallotyyliin epäiltyjä on useita, ja he tottakai korostavat `syyllisyyksiään` yli-ilmeillään ja näyttelyillään. Tämä onkin giallojen ydinverta, mutta kyllä tämä muuten verevämpi, kaikin puolin, olisi saanut olla. Mutta kyllä tämän mysteerinä katsoi. Ja musiikki muhevoitti, murevoitti mysteeriä ihan onnistuneesti paikka paikoin. Ja kuten alkukin, elokuvan loppu myös täyttä gialloa.