Workingman`s Death (Saksa-Itävalta-2005)

Michael Glawoggerin vaikuttavassa ja vavahduttavassa dokumentissa vieraillaan (otokset eivät vieraile, vaan jäävät katsojan mieleen) Ukrainan ja Indonesian todella ahtaissa, ryömimällä etenevissä sekä vaarallisen `pölyisissä` kaivoksissa, Kiinan tehtaissa, Nigerian teurastamoilla, Pakistanin satamissa. Elokuvassa vuorottelevat esim rujon rumat panoraamaukset maan päältä ja klaustrofobisen ahtaat ryöminnät maan alta, sekä shokeerauskohtaukset. 20 minuutin teurastamojakso on jo ehkä vähän liikaa, mutta tuo vakavan asiansa kyllä vasaroimalla esiin.

Ukrainaosuudessa mukana hyvää satiirista kahtiajakoa; Näytetään nykyajan karmivaa kaivostodellisuutta sekä siihen limittäin liitettynä vanhaa neuvostoliittolaista työnylistys-taide-propagandaelokuvaa. Eräs nykyajan kaivosmiehistä sanookin näistä elokuvista ja työylistyspropagandasta ”Se oli showta, Suurta showta.” Toinen taas ylistää niitä. Miehet lisäksi ottavat määrätyt työkalut käteensä ja virittävät itsensä vanhojen, massiivisten työ ja työväki-ylistyspatsaiden mallisiin asentoihin.

Vaikuttavaa.

Mainokset

Stritsa (Suomi-94)

Ritsa takataskussa, kumituppiteräinen jousipyssy selässä, oksankarahkakeppi kädessä, Pahkasika-pyöröropellilakki päässä, polkupyörä alla. Rovaniemeläinen, muutaman minuutin `post-apocalypse`-pölhöily (kesä myöhässä-pöljäily) laittaa leffojen lainalaisuudet uusiksi; Kaikki meneekin uusiksi sinä karmeana kesänä, kun  itikan itikkaa, mäkäräisen mäkäräistä, sääsken sääskeä ei ilmaannu ilmoille.. Vai; Onko jossain kuitenkin jotain jättimäistä? Ja se tuote josta tässä post-apossa, `lappsploitaatiossa`  on puute on kahvi.

Halvatun, hiivatin, hilvatan huonoa Lappi”goreilua”, jonka jaksaa juuri ja juuri sen pari minuuttia katsoa. Samoin (tai oikeastaan vielä huonommin) jaksaa katsoa saman porukan saman ajan `tuotosta`, Zombimummot; Mummot raahautuvat Bingoon, saadakseen aikansa kovimman kulttituotteen, Kahvinkeittimen. (Eli Kahvi on se jonka perässä pyörillä tässäkin rollataan ja rällätään. Kahvi zombeuttaa.)

 

90 degrees in the shade (Tsekkoslovakia-Englanti -65)

Tässä `rare gem`iksi kutsutussa elokuvassa itäblokki ja brittiharmaus leikkautuu polveilevan, pulputtavan jazzin kohtauspisteessä pikkuisen iloisempinkiin teemoihin, mutta pääpontti on harmaus, huijaus, rakkaus ja väkivalta.

Brittinäyttelijät (Anne Heywood, James Booth, Ann Todd) näyttelevät tsekkiläisiä tässä Prahassa kuvatussa viina-sekatavarakaupan mikrokosmoksessa, jossa ja jonka liepeillä tuo edellisen kappaleen adjektiivi ja muu-luettelo tapahtuu. Tarkastajaa näyttelee useissa Prahan kevättä edeltävissä, ja sen aikaisissa vapaissa elokuvissa (ja monissa muissa) varsinkin senkaltaisissa rooleissa (puolueen miehenä) näkemäni Rudolf Hrusinsky.

`Jämäkän` liuosmaisen liukeneva ja luikerteleva ja luoviva elokuva viinahuijauksista (esim teetä pulloon), löysistä ja vähemmän löysistä rakkausrakennelmista ja yleisestä harmaasta alueesta. Harmaan sävyjä – Piilossa syviä sävyjä. `Rare gem`, todellakin.

Ohjaajana tsekki Jiri Weiss (Romeo, Julia ja Pimeys).

 

Suddenly – Tappaja (Usa-54)

Suddenly on röyhkeä ja irstas amerikkalaisen aseenkanto-oikeuden ylistys (`kaikki kunnon kansalaiset oikeutettuja aseeseen, myös lapset` ja aseenvihaajasta tulee käyttäjä, tosin äärimmäisissä olosuhteissa) , mutta myös taidokkaan ja toimivan röyhkeä (Frank Sinatra) rikolliskuvaus.

Suddenly(!) niminen kaupunki pikkukuohuu (asiasta ei kerrota kuin `merkkihenkilöille`) kun selviää että Presidentti tekee pikavisiitin pikkukaupungissa junalla. Secret servicen miehiä saapuu, mutta myös vale-secret servicen-miehiä, joiden tarkoituksena on assasinoida presidentti kukkulalla olevasta talosta. Syntyy panttivankitilanne. Porukan pääjehu, kireä, liioitteleva, röyhkeänylpeä (Frank Sinatra loistoroolissa) aloittaa elokuvan mittaisen monologin. Jota ja mitä jämäkkä (perushyvä Sterling Hayden) yrittää käyttää hyväkseen. Panttivankeina on vetreähköpäinen vanhus- entinen Secret service- johtaja (joopa joo, kuinka sattuikaan, samoin kuin se, että sheriffi `sattumalta` myös paikalla), hänen aseita vastustavansa tyttärensä ja viimeksi mainitun pikkupoika. Ukko ja pikkupoika ovat aivan karmeita kliseekimppuja, sokeroituja Americana-soopaa. Mutta tytär (Nancy Gates) vetää roolinsa hyvin ja toosiaan totta kai nuo jo aiemmin kehutut.

P.S. Elokuvan nimenä Suddenly on hyvä ja jämäkkä, mutta se että se on tässä myös ja varsinkin kaupungin nimenä, on vain tyhmää, typerää ja laiskaa. Varsinkin kun sen tapahtumattomuudesta vielä vitsaillaan aluksi, että sen nimi voisi aivan hyvin olla myös Gradually.

Bewitched (Hong Kong-81)

Tämä ei ole Vaimoni on noita-valjuilu-vitseily, vaan hurja ja hörhö Honkkariversio slashereista. (Ainakin siinä mielessä, että tässä(kin) tuodaan esille sitä, että satunnainen seksi on pahasta ja kirouksenalaista. [Tämä tuodaan, tätä toitotetaan tässä jopa kirjoitetussa muodossa, alku ja lopputeksteissä!] Muuten yhteydet slashereihin ovat olemattomat. Mitä nyt murhat ja kuolemat. Tai murhat ja manaukset, oikeammin manaukset ja murhat. Sillä tämä on aikamoinen musta magia-myllytys.)

Ja millainen myllytys se tosiaan onkaan! Inha, iljettävä, hurja, hörhö.

Mies saa kuolemantuomion surmattuaan lapsensa. (Vai oliko se hörhöharhaa? Oikeus päättää että mies on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, mutta kutsuu häntä kuitenkinh nimellä `crazy guy`.) Juttua tutkivalle poliisille mies kertoo, että hänet on noiduttu. Ja lapsi myös, Manaajamaiseksi (veripisaroita tyynyllä, raa`an sianmaksan syöntiä, isän tappoyrityksiä?) lapseksi. Etsivä alkaa tutkia tapauksia ja joutuu myös manausten, kirousten virtaan…

Tämä  Boxer`s Omenin ohjaajan tuotos on buddhistis-psykedeelisten kirousten villi luettelo. (Mutta jäntevä sellainen.) mm mato, ruumisarkku, sitruuna(!), päänhalkaisukipu, paholaislapsen nostatus, kuristus ja kuolemakiroukset löytyvät.

Ei varsinaisesti goreinen, mutta sottainen, Boxer`s Omenistakin tuttu söpölepakko suihkii jo tässäkin. Ja Hyvän ja Pahan Velhon loppumittelössä lentokentällä(!) iho kuplii. Ja Paha Velho on oikealta olemukseltaan ihan hevanderivanhuksen näköinen. Ja elokuvan crazy sidekickinä pyörii paikallinen kylä-kaupunkikreisi, peltipurkkeja vaatteissaan naruista kolisutteleva hemmo. (”I come from the mountains.”) Hän mm varastaa poliisin vaatteet ja aiheuttaa kohta valtavan liikenneruuhkan käsiään risteyksessä, liikenneympyrässä villisti pyörittäen ja pilliin hengityksen tahtiin puhaltaen.

Ja aikamoista ruuhkaa (mutta jäntevää sellaista) on koko elokuvakin. Kirouksia, psykedeliaa, päänsärkyjä, hulluutta.

 

Dracula vs Frankenstein aka Assigment Terror aka Los monstruos del terror (Esp- Saksa-Ita-70) vs Dracula vs Frankenstein (Usa-myös-70)

Heti elokuvan alussa laboratorion tv-ruudun kuva näyttää siltä kuin puhuva psykedeelinen munakas velloisi vedessä. Selviää että vanhan linnan labbiksessa mahtavaa majaansa pitää parit alieenit, jotka ovat ottaneet kuolleiden tutkijoiden kehot omikseen ja aikovat nyt valloittaa maailman muutaman monsterin (mm Muumio, Frankensteinin hirviö, Vampyyri, Ihmissusi [Paul Naschy]) avulla! Ne nostatetaan ilmoille leikkauspöydille makaamaan ja tuhoa tuottamaan.

Pääalienina harmailee ja hurmeilee taas itse Wanha Kunnon Klaatu Michael Rennie ja hänen apurinaan mm Karin Dor. Rennie on hyvä, hyytävä ja elokuvan alku vetää hyvin, se antaa odottaa paljon; Kuten Al Adamsonin Dracula vs Frankensteinissa tässä ollaan alussa huvipuistossa ja varsinkin sen kauhukabinetissa, mutta toisin kuin Adamsonissa tässä sieltä lähdetään melkein heti pois, Alin versiossahan se on keskuspaikka. Pidän Adamsonista enemmän, tämä kökkö keskittyminen värikkääseen huvipuistoon antaa Alin elokuvalle linjakkuutta, jämäkkyyttä keskittyä vaihtelevaan, värikkääseen surkeuteen. Tämä Esp-Ger-Ita-tuotanto jää tämän jälkeen junnaamaan outouteen. Tylsästi. Unettavasti. Alussa on suht oiva idea jossa murhakappaleeksi otetaan kauhukabinetin vampyyrin luurangosta veripunaväritetty vaarna ja kun teko on tehty ja vaarna palautettu rankoon, niin sen sisälle `siirtyy` sisäelimiä sykkimään.

Ideahan on lähes loistava: Maailmanmonsterit, joita johtavat alienit! (Vielä kovempi juttu olisi jos nämä avaruusotukset edes vilahtaisivat [tai jopa pysyisivät] alkuperäisissä kuoseissaan, nyt niitä ei näytetä. Adamsonissahan hirviöitä johti ”tavallinen” hahmo, ”tavallinen”  hemmo.) Mutta värikkään alun (muutamat minuutit) jälkeen elokuvasta tulee  outouspuuroa jota en ainakaan minä-meikäläinen jaksanut oikein katsoa. Ei auta vaikka puuro on värikäs, jos jos se on tönkköä. Eikä auta monstereiden määräkään, kun ryminän jaksotus on tylsää. -Jämäkänpösilö etsivä pyörii, tietenkin hän, heikäläinen myös mukana. Monsterit leikkauspöydällä, no joo, hyvä idea sekin, mutta hirviöiden hyökkäykset tehty limittäin, lomittain, yksittäin niin tylsästi että mielenkiintoni katosi. Sekavammaksikin menee loppua kohden. Eikä tässä varsinaisesti Vampyyri ja Frankensteinin hirviö ole versuksessa keskenään ( Ihmissusi ja Muumio ja Ihmissusi ja Frankie  kylläkin, hekin genregeneerisissä kellari ja laboratoriotappelussa.). Toisin kuin Adamsonissa. Siinä on sentään (surkeaa) yritystä siihen suuntaan. (Siinä sentään mainitut monsterit matsaavat lopussa.)

P.S. Yllättävän monesti on väitetty, että Naschy esittäisi tässä  myös Frankensteinin hirviötä. Ei esitä.

Black Cat (Usa-41)

”It looks it`s been raining cats and cats around here.” Huumori ja jännitysversio Edgar Allen Poen Black Catistä. Hulppean talon, kissoja rakastava (paitsi mustia) vanha valtiatar (”Drink your milk, it`s good for you.” ”It`s only good for hair and teeth, mine are false.”) murhataan ja jo ennen murhaa paikalle saapunut perintöä hinkuva sukulaissakki ja muut (”Everybody`s moneymad!.. Everybody`s moneymad!.. Including me! WOO-HOO!) pyörii huoneissa, käytävillä ja nurkissa; Porukkaan kuuluu mm Basil Rathbonen (”You should be an actor.” ”He thinks he`s Sherlock Holmes.”) mainiosti esittämä nilviäinen. Bela Lugosi esittää perusvarmasti tuppopartaista talonmiestä ja Hugh Herbert huudahtelevaa (”WOO-HOO!”), naureskelevaa antiikkikauppias-amatööriä -ammattilaista (vaikea sanoa kumpaa). Hänen hahmonsa hulluus tekee toistossaan työvoiton, hahmosta pitää. Alan Ladd sivuosailee mitättömästi, merkityksettömästi. Harmi.

Tanakka, jämäkkä, joustava Universal-yhtiön vähän yli tunnin kauhisteluja.

 

Grimm`s Fairy Tales for Adults (Saksa-69)

Grimmin veljesten satuversiot (mm Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo) yhdistyvät kökön löperösti ja typerästi, mutta kökön löperön typerän hassusti toisiinsa, kahden metsissä pörräävän pösilömiehen `avituksella`. Lumikkina Marie Liljedahl.

Grimm-gorea. Elokuvan seksuaalisuus on hyvin softia, nopesti vilahtavaa viuhahtelua. Metsäjuoksentelua. Yhdessä kohtauksessa tuodaan veljesten julmaa satumaailmaa esiin; Tuhkimossa on alkuperäisen sadun mukaista ilkeän näköistä varvas ja kantapäägorea.

Sadusta satuun kökösti hyppivän Saksa-sleazailun katsoo kerran, kaksi.

Cries Of Ecstasy, Blows Of Death (Usa-73)

COE,BOD:ssa `maapallolla` (ainakin elokuvan aavikolla, aavikonpätkällä) on ainoastaan muutama tunti hengitettävää ilmaa. Kaasunaamariset baikkerit ja hipit pärräävät ja pörräävät aavikkkopätkällä, jossa kaasuputken reunustat on asutettu  designtavaroita sisältävillä designteltoilla.

Aikainen postapocalypsepornoilu (softi sellainen, niissä teltoissa) jossa martial artsiaanista matsimaustetta mukana. Ja Uschi Digard.

Oudon onnistunut, onnistuneen outo genrehybridi.