Zombinunnat (Suomi-94) Pizzapoika (Suomi-95)

Rovaniemeläisen Arctic Video Clubin tuplaleffakasetti.

Zombinunnissa mustiin jätesäkkeihin ja tyynyliinapäähineisiin sonnustautuneet `nunnat` ulisevat ja kiertävät kaksiota villasukat jalassa, ja kiertävät varsinkin televisiota, josta tulee Kauniit ja Rohkeat, jota palvotaan. Kiertämistä, ulinaa, palvontaa… Näiden ysäri-Rovaniemi- lo-lo-fi-leffojen alkeellis-apaattis-maailma alkaa pikku hiljaa avautumaan. (Myös mm Zombimummot ja Stritsa.) Absurdistinen sellainen. Tahallisesti tehtyä sellaista. Muodostavat kokonaisuuden. Kokonaistaideteoksen. Tiukan sellaisen. (Muista `yhtiön` tuotoksista Zombitollot nähty kauan, kauan sitten, muistaakseni vain zombejen kaatumista, kompastelua, slapstick-zombailua. Ja Zombie World War tyystin näkemättä. Samoin kuin Koulukiusatun Kosto. Toivossa on hyvä vaeltaa. P.S. Tään ensiksimainitun tiedoista tiedän sen verran että siinä pohditaan dilemmaa: `Kun maailmassa on enää pelkästään zombeja, niin alkavatko he syödä toisiaan, tuhoutuvatko jos eivät syö, vai alkavatko `ihmisiksi`? Lisääntyvätkö zombit?; Muodostavat zombiyhteisön? Vai alkavatko sotimaan keskenään?` Veikkaan viimeistä. [No, leffan nimi antaa tähän vähän vihjettä.] Onpa hyvää idea, pohdintaa leffassa! Tämä, nämä olisi nähtävä! Tai ainakin ratkaisu tiedettävä…) Nää kymmenen minuutin kestot ovat näissä passelit.

Pizzapoika on tyypillistä  perusplättäystä. ääri/ärrikökkö”efektististä.” Ihan ok kökköydessään,  kökkögenressään. Pahvista, paperista leikattu, piirretty (kääk! Eikö ne pala?) Silmä-silmä-nenä-suu-pizza paistuu. Myöskin sen kymmenen minuuttia. Siis tämänkin leffan pituus. (Ei pizzanpaiston pituus.) Kuten näissä kaikissa.

Mainokset

Crimson aka The Man With The Severed Head (Espanja-Ranska-73)

Paul Naschya! Ja Naschya huonoimmillaan! (Alkuteksteissä Paul Nash.) Tai hän on huono yleisen toteutuksen, käsikirjoituksen kehnouden takia. Naschy tekee minkä pystyy mitättömässä ”sivuosassaan” (hänen hahmonsa on periaatteessa kaiken ”toiminnan” liikkellepaneva voima, elokuvan eräs nimivaihtoehtokin tehty hänen hahmolleen), mutta hänellä ei ole paljon elokuva-aikaa, ja sekin on käsikirjoitettu tosiaan erittäin laimeasti, löysästi.

Tämä on näitä `kaikki tapahtuu kökösti hetkessä`-elokuvia, ainakin aluksi: Elokuva alkaa kököllä ryöstöllä, tai siis ryöstöyrityksellä; Naschyn esittämä gangsteriporukan pomo, aivot yrittää naksutella, napsutella kassakaappia auki, mutta porukan pökkelö nappaakin odotellessaan muiden huomaamatta kaulaketjun vitriinistä ja hälytys alkaa soimaan. (What a night! It really would be the end, if the pearl necklace was a fake!” Pökkelö parahtaa!) Porukka ja katsojat ihmettelevät, miten hälytys pirahti päälle, koska he olivat laittaneet sen pois päältä. (Tähän annetaan erittäin typerä selitys elokuvan loppupuolella.) Sitten tietenkin pakoon ilman saalista (tai no se kaulakoru, pökkelö puristeleekin sitä koko elokuvan ajan taskussaan) ja poliiseja onkin siellä täällä kuin odottelemassa. Syntyy molemminpuoliset kilpa-ajot ja konepistoolipaukutukset. Tässä yhteydessä Nashcyn hahmo saa melkein kuolettavan osuman päähänsä…

Tästä alkaakin elokuvan camppisin pätkä, mutta sekin missataan hitaudella. Ajatelkaa nyt, mikä (ylä, pää)aihelma; Naschylle haetaan kännissä oleva juoppokirurgi, mutta hän ei sentään leikkaa, hän neuvoo kätensä tuhonnutta huippukirurgia, joka neuvoo vaimoaan joka leikkaa! Jopa on komentoketju! Ja toinenkin gangsteriporukka alkaa pompottamaan kännikirurgia. Eikä ensin tiedä, että heidän kadonneen pomonsa (”The Sadist”, olemuksensa, toimintansa näyttää nössöltä, hän on laiha luikku, viiksiluikku) aivoja on leikattu vastapuolen pomon päähän!! (”Don`t lose your heads!") Ja Naschy makaa, pyörii koko loppuelokuvan side pään ympärillä, vain naama näkyy. Mutta tämäkin tosiaan missataan, ja varsinkin missataan elokuvan loppupuoli (elokuva on vasta alkupuolella) hitaan hiipivällä höpötyksellä. Hiipivällä ja riipivällä, sillä loppuelokuva on tosiaan pelkkää höpötystä. Aivan lopussa vähän kökösti pyssyillä räiskitään. Ainoastaan aivan lopun injektioruisku selässä, pää veressä, pyssy kädessä-kohtauksessa on otetta.  Ja elokuvan viimeisenä kuvana on se aukeamaton kassakaapin ovi. Ehkä tällä viitataan, että ei oikein auennut, avautunut, alkanut elokuvakaan... No, ei ehkä tekijöiden mielestä näin, mutta tämän katsojan kylläkin.

Huonoimpia, jollei jopa huonoin Naschyily. Laitetaan nyt tähän loppuun pari aavikkovaellusta ”virkistävää” camp-ilopisaraa: Ensin tätä `kökösti hetkessä`- kohtausta: Kun porukka etsii kirurgin taloa, niin puhutaan näin: ”En tiedä vähääkään missä se on, se on tässä!” Ja kun kännissä makaavan kirurgin ovi murretaan olkapäällä, murtautuja lentää suoraan nojatuoliin röhnöttämään. Ja sitten hän hakee kukkia täynnä olevan maljakon herättääkseen hemmon ”raikkaalla” vedellä. Mutta eihän juoppo ollut niitä kuukausiin kastellut, vaan kuivat kukat ropisevat pään päälle. Ja uni jatkuu… Ja niin jatkuu elokuvankin makaaminen, röhnöttäminen, kuivuus ja uni. Ja katsojan.

P.S. Ranska-Naschyily (Ranskassa kuvattu.) Kuin huonoimpia Jean Rollinin elokuvia. Samoja näyttelijöitä kuin Rollinilla, ja muilla Ranska-seiskari-kasari-halpisohjaajilla (tää näyttää enemmän kasarilta, kuin seiskarilta.) Tässä ohjaajana genressään tuntemattomampi ja vähäisempi Juan Fortuny. (Tässä John Fortuny.) Kasarinen (vaatteiden lisäksi) luku, paikka sinänsä elokuvassa on vielä `striptease`-yökerho (vaatteet eivät vähene), jossa harjoitellaan kökköbalettia (kun gangsteri kuulustelee häntä, hän vain `tanssii` ja vastaa..) tai yhden naisen ja kahden miehen muodostamaa Broadway-Las Vegas-tanssiakti-Kaukoitä-ripaska-rakkaus-`martial arts`-sirkusnumero- sillisalaattia.

P.S. 2 Eräs elokuvan mainossloganeista on: ”The mind of a man, the head of a killer” Kyllä se tässä tapauksessa pitäisi olla muodossa: ”The head of a man, the mind of a killer” Sillä eihän tässä päätä siirretä, vaan aivojen osa. Tämäkin tässä vielä.

First Man (Usa-96)

Lyhythiuksiset ihmisihoiset ja asuiset avaruus`tappajat` `surmaavat` itsensä näköisiä tyyppejä. Tai sitten ei. Välillä heillä on hiukset, välillä ei. Tältä ainakin näyttää. Tai sitten ei. Tältä ainakin näyttää.

Elokuvan alku tapahtuu bussivarikon puristuksessa, ”tyhjyydessä”, ”autiudessa”  yksinäisyydessä. Tai on siellä `tappaja`ja `uhri`. Laukauksia. Sinistä verta tuulilasissa. Katukitaristin soittopelissä tarra jossa lukee `Hate you`.

Danny Kuchuckin unhon utuun (kumma, koska mukana mm Lesley Ann Warren, Heather Graham, Ted Raimi hyvissä rooleissa) jäänyt ohjaustyö on hyvää, halpaa ja hidasta pääraaputusscifiä. Ovatko `he` mukana itsensä etsimispartioissakin? Ovatko `he` `heitä`, `meitä` vai `niitä`? Eli ulko ja sisäpuolisuuden teemaa. Ja nyt halpa ja hidas tarkoittavat nerokkuutta. Ja kyseessä on vielä Halloween-scifailu! Täysin toispuolista!! Nerokkuutta!

Mikäli pidät halvasta, hitaasta ja hiipivästä outoudesta, asiaoutoudesta, niin suosittelen sinulle.

 

 

Rana: The Legend of Shadow Lake – Varjojärven Legenda – Croaked: Frog Monster from Hell (Usa-75)

Elikkä sammakkokauhua. Leffan alussa nainen monkuu mieheltä tarinaa kuin lapsi ikään. Tarinaa Varjojärven Legendasta. Ja kerjää lisää tarinaa leffan aikana, jopa seksin alun aikana. Ja mies kertoo…

Saaressa oleva järvi on ikivanha ja pohjaton. Saaressa on intiaaniaarre ja mm sitä vartioi Rana! Hirviö ikivanhasta ja pohjattomasta järvestä. Ja Kuinkas taas kävikään, saaressa on parin paikallisen lisäksi hirviötutkijaa, metsästäjää, kalastajaa…

Tarina, tai toteutus varsinkin on todella tavanomaisen tylsä. No, kyllä tässä camppailtiin välillä muhevasti ja mukavasti, mutta liian vähän ja harvoin. Ja sanottakoon se suoraan, Jättisammakko olisi ollut jautaa. Siis sen näkeminen meinaan. Nyt se vain kuplii ja kiepsauttaa, pulputtaa ja pyöräyttää muutaman veden alle. Sen näyttämiseen olisi nyt oikein ollut lupa ja tilaus, koska hän on ”Puoliksi ihminen, puoliksi sammakko”. Silloin jos koskaan olisi voinut käyttää, näyttää ja täyttää kokonaan, kunnolla (`kättä`, päätä vain vilahtaa) miehen sammakkoasussa. Enkä tarkoita nyt sukellusasua, heh.. Niitä kyllä näkyy liikaakin. Ja sitten kun se vähän aikaa lopussa vilahtaa, niin mikä pettymys! Se olikin juurikin mies sammakko/`sukellus`asussa, perinteishirviöinen kävelevä mies vihreässä kumipuvussa, olisi nyt edes pomppinut! (No, olishan tämänkin voinut camppaukseksi, camppailuksi käsittää, mutta jos ollaan puoliksi sammakko, niin silloin loikitaan! Tätä odotin! Oikeastaan koko elokuvan ajan! Katso sammakon loikkaa!) Ei mullekaan kyllä mikään kelpaa! 🙂

Todella tylsä tapaus ja teos. Varoitus! – Välttäkää, älkää katsoko!

They Came to a City (Bri-44)

Tämä J B Priestleyn tekstiin, näytelmään perustuva ja Basil Deardenin ohjaama teos on Ealing-yhtiön harvinaisuus ja kummallisuus (scifi-fantasia-utopia) ja eräänlainen Metropoliksen miniatyyri, pikkubudjetti (jne..you get the picture) versio sosialismitwistillä (kapitalismi kuulemma rikos) muutamista erilaisista, eri yhteiskuntaluokkia edustavista ihmisistä jotka menevät designaulan ja oven kautta ”Kaupunkiin” (=joku tornipiha, melkein sama kuin aulakin. Mutta sieltä ”näkyykin” ”itse Kaupunki”, ainakin kaikki huutavat hurrmiossa ”Look!” Katsoja ei näe mitään. Auringon ehkä. Pilviä.) Mutta ennen tätä saikkaillaan reilusti yli puoli tuntia jossain porrassuunnikkaassa; Nämä eri puolilta Englantia tuleet yhdeksän(!) ihmistä risteilevät sen yli puoli tuntia harmaita portaikkoja ylös ja alas samalla valtavasti papattaen sodan myrkkymarinoimaa ja onttokohottavaa jolly good old England nice cup of tea brittipapatusta. (”I talk and talk!” ”Why?” ”Because I like it!”) Yksi hemmo kysyy jatkuvasti ”Where`s the post office?” johon muut: ”HAHAHAHA!” Ja ”Kaupungissa” papatus tietenkin jatkuu… Boring, indeed!

Ei siis tosiaan mikään Metropolis, eikä  siis myöskään mikään Mestariteos. Tämä umpivakava teos taiteilee taiteen, dialogisanoman ja campin kulmilla. Se on kokeilu, sitä se lähinnä on, kokeilu. Eikä kovin hyvä semmoinen.

 

Tulennielijä (Suomi-98)

Pirjo Honkasalon ohjaamassa Tulennielijässä sota-aikana syntyneet ja jälleenrakennusvuosina ympäri Eurooppaa kasvaneet, nuortuneet, varttuneet, kuin yhteen kasvaneet kaksostytöt (loistavat Elsa Saisio ja Elena Leeve) `eriytyvät` hiljalleen/väkisin kun kauan kateissa ollut äiti (loistava Tiina Weckström) palaa ja tekee toisesta trapetsitaiteilijan ja toisesta `tulee` tulennielijä vaiheiden jälkeen.

Sirkusmaailma ehkä vähän liian `helpon ja tutun surrealistinen` allegoria, mutta tässä se ujutetaan hyvin arkeen, Lapin hikisiä metsäkämppiä myöten.

Elokuvaa on moitittu nykyhetken mustavalkokuvauksesta (takaumat, joita on huomattavasti enemmän ja pitempään, ovat värillisiä), mutta minusta se on on onnistunut ja toimiva, oikeastaan osittain jopa totuudenmukainen ja paikkansapitävä visualisointi. Siinä on ideaa, otetta ja erilaisuutta. (Mutta ei erikoisuutta.) Siinä tosin Elina Hurmeen toisen kaksosnaisen näyttelemisessä vähän liikaa taideraskautta, vaikka taakkaa onkin takana.

A Slight Case of Murder (Usa-38)

Tämä satiirinen gangsterikomedia on suht katsottavaa kamaa.

Kieltolaki on ohi ja kaljakeisari Remy Marco (Edward G. Robinson) porukoineen ja karmean makuisine kaljoineen on tultava `laillisiksi`. No, tätä noudatetaan, tai ainakin toitotetaan noudatettavan. Tai, kyllä he noudattaisivat, mutta kun  hän ja porukat löytävät kaljakroisoksen kesäasunnolta  (oikeastaan `kahdestikin tapettujen) nykygangstereiden ruumit. (Ja yksi ”stranger” heistä onkin jäänyt henkiin, ja pyörii talossa lähes koko elokuvan ajan juurikaan kenenkään häntä nakemättä.) Lisäksi soppaa sekoittaa Marcon `hyväntekeväisyysakti`, orpokodista otettu `paikan pahin poika`, rahanpuutteen takia opiskelemasta pois otettu tytär sekä hänen poikaystävänsä, joka osoittautuu poliisiksi…  Suurin ongelma on kuitenkin tietenkin raha, iso summa rahaa on löydyttävä `huomiseksi , muuten pankin miehet vievät kaiken…

Robinson loistaa `raha ensin, tuote sitten`-miehenä. Sillä hän tajuaa kaljansa kamaluuden älyttömän myöhään. Mukana myös typeriä pyörtymisiä ja ”stranger”-miehen piiloilu ja pyörintä talossa toteutettu aivan liian laiskasti ja pitkään. Mutta näyttelijätyöt vetävät leffan kuiville. Tai siis kaljalle…

City for Conquest (Usa-40)

”New York is a snake…Which way to go- East or West?…Make a million. Make a penny.” Oraakkelimainen, cityfilosofoiva partaspurgu avaa, ”keskeyttää” ja lopettaa puheenparsillaan ihan toimivasti, mutta välillä liikaakin, tämän muutaman New Yorkin asukin kasvu ja pienentymiskertomuksenkin. Mutta kasvu on pääsana. Cityfilosofin taarinointi ja partaturinointi onkin lähes pelkästään Ison Kaupungin kuhinan kehumista ja hän myhäilee myös omaa outsider-olemustaan.

James Cagney näyttelee omalla tehokkuudellaan kuorma-autokuskia, josta tulee kuuluisa nyrkkeiljä, ja josta vielä kohoaa ja nousee vähän liiankin myyttinen, kaiken ja kaikkia ymmärtävä hahmo traagisten tapahtumien jälkeen. Elia Kazan(!) on loistava gangsterinalkuna ja loppuna ja samoin Arthur Kennedy suosioon nousevana, mutta jalat maassa pitävänä pianistina, myös nuori Anthony Quinn loistaa suitunsleazina, sleazinsuittuna tanssitaiturina. Perushyvä on myös Ann Sheridan vähän tähtiin ja muuallekin harovana, mutta kuitenkin uskollisena kuorma-autokuskin naisena.

Perushyvä on elokuvakin. Vaikkakin ylipitkä. Liiaksi selittäviä kohtia liikaa. Jännittävä ja käänteentekevä  nyrkkeilyottelu on myös vähän liian pitkä, jännittävyydestään ja käänteentekevyydestään huolimatta.

 

Sorry, wrong bedroom (Länsi-Saksa-73)

Onpas mitätöntä kamaa! `Genressäänkin` harvinaisen mitätöntä kamaa. Ja se `genre` on saksalainen `seksi”komedia`.

Surkealta seksiklubilta (esim typerässä kohtauksessa taikuri kaivaa `seksin` aikana taskuistaan katsojiksi(?) kyyhkysiä, kukkia ja lopuksi tietenkin jäniksen sekä sylkee suustaan pingispalloja) lähdetään maalle etsimään esiintyjiä. Seuraa lisää (ja lisää) surkeaa suhinaa. `Seksi`on sekavaa, ohi sohivaa softia sähellystä ja söhellystä ja `komedia` karmeaa. Tässä ei juurikaan pyöritä bedroom(e)issa, vaan: heinälatoromantiikkaa myllyssä, tallissa ja navetassa, tiputaan tikkailta tunkioon ja jäädään jauhosuihkun alle. Lisäksi miehet pukeutuvat naisiksi ja naiset miehiksi. Ja irvistellään.

Katsojakin irvistelee.

 

A Woman`s Torment (Usa-77)

Mielenterveysongelmista kärsivä nainen muuttaa (`murtautuu`) suvun seasonin jälkeiseen merenrantataloon.

Harmaan harmaat, ankean autiot aallot, aallokot ja rannat, varsinkin kylmien tuulien rummuttavat rannat, tuovat tanakan tuulisesti, tanakan harmaasti mielenterveysongelmien ongelmat, vaikeat vyyhdit, kylmästi iholle.

Nainen rekisteröi rantahiekassa himokkaan tuskaisesti pyöriessään alueen seksuaaliset aallot ja aallokot/levittää-luulee levittävänsä lähialueille lihallisten himojen vuorovesiä.

Ankeat, autiot rannat. Roberta Findlayn parhaimmistoa. Mielenterveysongelmien, seksin ja slahereiden sakea synteesi.