Star Time (Usa-92)

Tv (siis tv:stä, tv-maailmasta kertovat)-scifailuiden-kauhisteluiden toimivan jämäkkä klisee on seinällinen tv-ruutuja, jotka tuuttaavat, tykittävät jokainen samaa tai eri filmiä. Tässä sykkii seinällinen seksielokuvien t & a-kuvastoa tai tunnettujen väkivaltatekojen ja tekijöiden kuvia ja filmimateriaalia. Tämän valtavan kuvavirran edessä seisova  ihminen värisee kuin hologrammihahmo. Vaikuttavaa, julmaa, pelottavaa.

Star Time`ssä mies raivostuu kun hänen suosikkisarjansa lopetetaan. Hänestä tulee, tehdään tappaja. Vauvanmaskikasvoinen sellainen. Hyvin hämäräperäinen ”Tv-manageri-moguli”mies tuuttaa tätä miehen tajuntaan. Elokuva on vähäverinen, tiivistunnelmainen (tiivis kuin tv-ruutu, laaja kuin miljoona ruutua), mutta isoajatuksinen. Vauvanmaski-Miehen `cosmic lottery` `cosmic competition`, eli (tv-)tapot vain tv-valaistuissa taloissa on yhtä aikaa täysin todellisen kuin toiselta, pimeältä planeetalta kuvatun materiaalin tuntuista. Mutta Mainokset tietenkin kylpevät väreissä. Kisailut kylpevät kökköydessä. Ja: Tv, tv/terapeutit, tv terapeuttina…

”You. Yes you.” ”We have a winner.”

Loistava elokuva.

 

Mainokset

3 in a Towel (Usa-69)

Romeo Bruno kuvittelee (tai sitten ei) kolme Juliaa, joiden kanssa kisaillaan pienessä luksuslaivassa. Shakespiaarinen soft-sex-elokuva joka on molemmilta sukupuoliltaan leikkisä, iloinen, hauska, hekumallinen, mehukas elokuva turhilla pienillä psykedeliapyörrepaloilla. Erilaisilla kivoilla, kekseliäillä kikoilla estetään hc-näkymät. Mutta elokuvan pääpointti onkin mehukas iloisuus, iloinen mehukkuus. Elokuva on viattoman himokas, viatonta hekumaa. Elokuvassa nauretaan paljon. Ei toisille naureskellen, vaan siksi että kaikilla on hauskaa.

P.S. Elokuvan on tuottamut Miracle Films. Heidän elokuvan lopussa näkyvä (alkutekstit ovatkin lopputekstit) mainoslauseensa on kökön nerokas: ”If it is a good film, it`s a miracle.”

 

Blue Hour (Usa-71)

Blue Hour on flashbackien (seksuaalinen ahdistelu -> traumat) ja ehkä flashforwardien (verinäyt) psykedeelinen suma. Seksuaalisesti lukkiutunut nainen liikkuu hiekkarannalla, `aavikolla` ja kaupungissa omana itsenään sekä esim intiaanina. Todellisuus, harhat ja muotikuvaukset(!?) vaihtelevat. Mahdollisissa muotikuvauksissa kuvataan mm Villin Lännen-väkivaltaa. Nainen kantaa ulkoilma-patsasvarastossa, patsaspuistosssa piileskellessään löytämäänsä Pan-jumalan pääpatsasta kaupungilla ja `aavikolla`, hiekkarannalla. Hän myös kantaa kukkaa. Menneisyyden, tämän hetken, tulevaisuuden kukkaa. Viattomuuden, terveyden, onnellisuuden kukkaa. Lopussa onkin onnellisuutta.

Hyvien näyttelijöiden, vakavan asian (seksuaalisten traumojen synty ja jatkuminen), todellisuuden,harhojen ja onnellisuuden surrealistinen soft-soft-seksi-synteesi avantgardistisella, psykedeelisellä poljennolla. Enimmäkseen onnistunut. Kuvaa hyvin mielentilaa. Ollaan mielen aavikolla, hiekkarannalla, merellä, maantiellä pois. Kuivuudesta, näköalattomuudesta ehkä virkistäviin vesiin ja parempiin, parantaviin paikkoihin. Sairaus ja toivottavasti tulevaisuudessa terveyskertomus.

Dusten Choke (Fin-Usa-2017-2018)

Tuntematon Kulkija saapuu vuoren vierellä olevaan latobaariin, sieltä hän jatkaa vuorille selvittämään jotain (tämä on katsottava monta kerta että syyt selviävät, selviävätköhän silloinkaan?) jota `avittaa` vuorinaisen muistikirja.

Tämä Joonas ” Dataman” Kopperoisen piiroselokuva on goreisempaa tavaraa kuin edelliset. Mukana jotain nesteidenimeytystä, aavikkoa ja mansikoita! Ja varsinkin jonkinlaista leijailevaa, `avaruudellista` vuoriharhaa, houretta. Eläingoresta (rottagorea) en pidä piirrettynäkään. Mutta mielenkiintoinen hörhöily, harhailu, hourailu. Tai `totta`.

Kuollut liha ei liiku, mutta veri jatkaa valumistaan-ajatelmaa.

Pickup (Usa-51)

Tsekkiläisyntyinen näyttelijä ja ohjaaja Hugo Haas teki ensin menestyvää näyttelijäuraa Tsekeissä, sitten jatkoi uraansa Jenkeissä, sielläkin suht menestyvää, ja laajaa. Nimekkeitä on aika paljon. Sekä näyttelijänä, että ohjaajana.  Ensimmäistä enemmän.

Haasin ohjaamassa ja päänäyttelemässä ja käsikirjoittamassa Pickupissa hän näyttelee aavikkoaseman vanhaa radanhoitajaa. Tässä Postimies soittaa aina kahdesti-tyylisessä tarinassa hän koiranpentuostomatkallaan(!) hän ihastuu nuoreen kaupunkikaunottareen (Beverly Michaels) ja nainen hänen rahoihinsa, sekä ehkä nuoreen asema-avustajamieheen. Naimisissa ollaan elokuvassa nopeasti, varovaisesta lähentymisestä (ja karttamisesta) siirrytään suoraan avioaamuun..

Miehen murhaaminen alkaa kypsyä naisen päässä, sen suunnitteleminen helpottuu huomattavasti kun miehen tinnitusongelma pahenee ja tekee hänestä kuuron. (Tinnitus tuodaan katsojien, kuuntelijoidenkin korviin voimakkaaana vinguntana.) Mutta sitten auto töytäisee miestä ja kuurous katoaa.. Mutta hänpä ei kerrokaan siitä kotona..

Pikku, näppärä noir campahtavilla elementeillä; Äänimaailmaan on satsattu muutenkin; Kun mies saa kuulonsa takaisin, niin muka samaan aikaan pikkukaupungissa ääntelevät lujasti ihmiset, autot, hälytykset, jopa lentokone lentää yli.. Samoin taustamusiikin pianonhakkukset ja viulunsoitot nousevat kovasti korviin. Neljäs tärkeä henkilö elokuvassa on lukenut kulkuri, joka kantaa omaa kirjastoaan mukanaan.

Pushover – Rikos kello 24 (Usa-54)

Elokuvan alku on kökkö, mutta komea: Yksi poliisi menee pankkiin, pistooliroisto perässään, salkkuroisto seuraavana. Sitten salkkumieskin ottaa aseen esiin ja lötsähtää löysästi tuoliin. Tai rennon varmasti, sillä sitten hän pistoolin heilautuksella kokoaa ovesta tulevan sakin pankkitiskille jonoon ja hemmot suorittavat ryöstön. Tappokin tapahtuu. Ja pakoon.. (Koko kohtaus ilman puhetta.) Seuraavaksi poliisi (Fred MacMurray) tutustuu tiukalla aikataululla hämäränaiseen (Kim Novak läpimurtoroolissaan) ja himostuminen tapahtuu heti. (”Your place or mine?” ”Surprise me.”)

Varmuudella ja väkisinkin, koska juoni ja miespääosassa Fred MacMurray, tulee esiin ja mieleen Billy Wilderin mestarinoir Double Indemnity, mutta sen taolle ja aalloille ei nousta (no, kuka olisi odottanutkaan), sillä Murrayn ja Novakin käero on aikamoinen (Double Indemnityn Murrayn ja Barbara Stanwyckin ikäero vajaa vuosi Murrayn ollessa vanhempi) ja muutenkin tämän elokuvan tasolle pääseminen olisi tarvinnut ihmeitä ja uskomattomuuksia. Novak on elokuvan hahmo ja MacMurraykin suht suittu, ihan hyvää paremmanpuoleista perusnoirailua taas tehtynnä.

Eräänlainen Rosvo ja Poliisi-Bonnie ja Clyde-versio (ja tietenkin varsinkin  se Double Indemnity), voisi jopa sanoa että Double Indemnity kakkonen, mutta se olisi jo paksua liioittelua, valitse, valitkaa joku muu numero..

”Well..It`s been weird knowing you.”

 

 

All About Eve – Kaikki Eevasta (Usa-50)

No, nyt on loisteliasta dialogin kukintaa, kyynistä kukintaa. Ja näytteleminen pysyy hyvin perässä. Joseph L Mankiewiczin ohjaamassa ja Mary Orrin teoksesta käsikirjoittamassa elokuvassa teoksen stara Bette Davis esittää vanhaa teatteritähteä, ja loisteliaasti esittääkin. Ja muutkin näyttelijät vetävät roolinsa hyvin, paremmanpuoleiset perusstarailut, perustähteilyt syntyvät Anne Baxterilta (hän on juurikin Eve, uusi rakettinouseva tähti, ja sen tiedostava) ja George Sandersilta. Uusi nousija on tähti, vanha laskija tähde, vaikka miehiä, mainetta pyöriikin vielä hänenkin ympärillään. He ja muutkin tuovat esiin roolihahmojensa, tai oikeastaan `rooli`maailmansa (`kaunista` ja kyynistä) kaksijakoisuutta.

`Kaunis` ja kyyninen, välillä voimakkaasti viihdyttäväkin elokuva tähtitehtaasta, tähdetehtaasta, maailmasta joka tekee tähdistä tähteitä.

”We are all busy little bees, full of little stings, making honey, day and night. Aren`t we honey?”

Somewhere in The Night – Takaa-ajettuna yössä (Usa-46) ”I`m in the middle of nowhere”

Joseph L Mankiewicz ei ole täysin tunnettu noir-ohjaajana, eikä oikein kotonaankaan kyseisen genren parissa. Mutta Takaa-ajettuna yössä on ihan mukiinmenevää noiria, jännäriä. Tummempia teemoja, vesiä ja katuja ja koloja olisin siihen kuitenkin kaivannut. Nytkin kyllä nykii.

Muistinmenetys-noirien peruskaavakolmikko on tässäkin taas tämä: Sotilassairaala-> muistinmenetys->Los Angeles. Muistinsa menettänyt Toisen Maailmansodan sotilasveteraani (lähes loistava John Hodiak) saapuu Losiin, ja nimen (onko sekään okein?) lisäksi pitää selvittää perinteiset muistinmenetysmysteerit. Ja miksihän se kaupunki näissä noireissa on (lähes) aina Los Angeles? No, sotilassairaalan läheisyys varmaankin ja se että se on noir-kaupunki, varmasti. Mutta tosiaan, vois se olla välillä jokin muukin kaupunki…

Mutta kyllä tämäkin kaupunki kelpaa, kelpaa hyvinkin, heh.. Ja kelpaa juurikin tämän noiruutensa takia, vaikkakin olisi tosiaan voinut olla vähän tummempaa tavaraa. Kelpo jännäri kuitenkin. Dialogi varsinkin täyttä ja täyteläistä, jopa täydellistä noir-herkkua. Itse tapahtumissa mutkat tungettu vähän liian täyteen. Mukana Richard Conte elokuvauransa alkupäässä. Gangsterikasvo John Irelandin kertojanääni jämäköittää, jäntevöittää jännityksen.

”He got a licence, painted his name on the window and put his feet on the desk. He investigated husbands that played golf, when it rained, wives that didn`t come back from the library till midnight.”

”Stop talking like Bela Lugosi.”

”If the`d only make pictures where detectives take their hats indoors, like anybody else!” -”You see, if you have to shoot a man, you don`t want to hold a hat in your hand. Seems the movies are right.”

”They are both in the kitchen. He and Adolf Hitler.”

Noir-nimekemäisesti `Double indemnity`stäkin puhutaan..

Ja tuo elokuvassa laulettu, otsikossakin oleva ”I`m in the middle of nowhere.” Voiko enää noirimpaa lausetta olla!?

 

On The Comet (Tsekkoslovakia-70)

Maapalloa lähestyvä planeetta imee keskenään taistelevat sotajoukot, puoliraunioiset talot ja kaupungit, maat ja meret, laivat ja hevoskärryt pinnalleen. Sekä rakastuneen parin. Planeetalla törmätään kattiloiden kolinaa pelkääviin dinosauruksiin ja merihirviöihin(!) ja käveleviin kaloihin!!

Tsekkimestari karel Zemanin ohjaus Jules Vernen tarinasta on taas upeaa animaation ja elokuvan juhlaa. Kiva idea on alkutekstien tuleminen postikortteina, matkailumeininkiä.

The Wild Party (Usa-56)

Anthony Quinn(!) on suht seko ex-jalkapallostara joka pitää muutamien narkkareiden kanssa nuortaparia panttivankeina beatnik-luolassa. Nimensämukaisesti sekä villiä, että vähemmän villiä menoa. Kipuilee realismin, campin ja sleazen suossa, osaamatta päättää. Sotkua.

Oikeastaan ei niinkään villi, vaan inhan tunkkainen.