Evil of Dracula (Jap-74)

Viimeinen osa Tohon Draculatrilogiasta. Uusi opettaja saapuu pohjoisjapanilaiseen, vuoristoisen syrjäseudun (koulussa kyllä paljon oppilaita) tyttökouluun. Jo matkalla sinne nähdään romuttunut auto, johon on kuulemma törmännyt rekka ja surmannut sekä kuskin että rehtorin vaimon. Paitsi että vaimo on vampyyrina koulun kellarissa! Vampyyreina on myös muutamia koulun `entisiä` oppilaita! Joka vuosi `katoaa`pari oppilasta.. Ja heti kun mies pääsee koululle, rehtori kysyy alkaisiko hän uudeksi rehtoriksi! Selviää että edellinen rehtori, tai edellinen jota asiaa kysyttiin, on mielisairaalassa vuorten takana! Ja sitä edellinen.. ja sitä edellinen.. Vampyyreita!

Alusta loppuun täysi ja vauhdikas vampirointi, jossa kuitenkin olisi pitänyt olla enemmän japanilaista hulluutta mukana. Erikoisena hahmona voisi mainita tulevan vampyyrin/jo vampyyrin joka selviää erämaavaelluksesta juomalla omaa vertaan!! Draculan isku ja purentakohta uhreihin myös ei-perinteinen: kaulan ja rinnan välimaasto. Mainittakoon vielä Saksa-lisäys: Elokuvassa ajellaan Mersuilla ja volkkareilla.

Liian (länsimaisen) perinteinen Draculointi.

Mainokset

Riders to The Stars (Usa-54)

50-luvun Jenkki-scifi jokatuo VÄHÄN tiedettä ja tiedemiehiä genreen.

Avaruuteen lähdetään kaappaamaan meteoria maahan tutkimuksia varten. Nyt näitä on katsottu vähän liikaa kaukoputkeen, tätä ei enää oikein jaksanut katsoa ja tästä kirjoittaa. Mutta ihan katsottava (varsinkin joskus myöhemmin, yksittäisenä otoksena) tieteen, hömpän ja tietenkin myös rakkaushömpän sekoitus.

Richard Carlson.

Mutiny in Outer Space (Usa-65)

”There must be real trouble out there”. Kyseessä ei ole ihan tavallinen miehistön `mutinointi`. Kapteenillakin kyllä keittää päässä pohjaan, mutta suurin sotku tulee kuumatkalta kuukivistä saadusta `jalkasienestä` (ei siis tietenkään maan tuttu ja turvallinen, vaan ahne ja armaamaton avaruussellainen, johon ei auta `space medicine`) joka leviää myös pölypalloarmeijamaisesti aluksen puutarhasta käsin.

Vakava teos, jossa ei paljon (tahatonkaan) huumori verso eikä kuki. Ehkä pölypalloarmeijan voi nähdä nykyajan huumorilinssien läpi, mutta oikeastaan ainoa (hellyttävään ja huojentavaan) huumoriin viittava on erään aluksen miehen ja naisen pussaamiskeskeytykset hälytys -ja muidenkin kuulutusten vuoksi. Elokuvan alun astronautti-avaruusleijunnassa vilahtaa avantgardistista itua ja imua. Oikealla tavalla outoa otetta. Loppuelokuvan suurimmaksi uhaksi ja jännitykseksi nousee, pitääkö saastunut alus tuhota..

Hyvänniminen, hyvänouto (=huumori minimissä) ja perinteinen scifailu.

Creation of The Humanoids (Usa-62)

Ydinsodan jälkeistä maailmaa johtaa Flesh and Blood, tai tarkemmin sanottuna The Order of Flesh and Blood. Nimi tulee siitä, että he, ihmiset, erotettaisiin roboteista, nykyisin humanoideista, jotka kehitettiin avuksi ja palveluksi, mutta ovat nyt tiedoissaan, taidoissaan, jopa elimistöltään lähestymässä uhkaavasti ihmistä… (”Humanoids are machines, and they must look like machines!”  – ”No-one ask to be created”. ”Are we machines?” ”But you are a beautiful machine”.)

Hyvää keskustelua humanoideista ja humanismista (ihminen tehty tässä kyllä liiankin pahaksi, lähes kaikki, kollektiivisesti) ; esim humanoidit pitävät pelon puuttumista hyvänä asiana (no, puolensa ja puolensa) mutta nämä keskustelut ovat kuitenkin liian pitkiä, vievät liikaa aikaa elokuvasta. Visuaalisesti elokuva on kuitenkin parasta halpista, parasta halpista mitä silloin pienellä rahalla saa. Näytteleminen on hyvää, varsinkin `Kapinatohtori`, niljakas, mutta jollakinlailla humaani ihminen, puolivanhus joka rapaisessa kokokeho-tohtoritakissaan passailee ihmisten ja humanodien välillä.

Hidas, mutta mielenkiintoinen elokuva. Creepy tunnelma.

Gone with The Pope (Usa-75)

Omalaatuisuusauteurin Duke Mitchellin käsikirjoittama, tuottama, ohjaama Gone with The Pope on hämärä ja hämmentävä elokuva, kökkö, kummallinen, mutta toimivakin, tosin mafiamaailman malliin (elokuvissa) ihmishengistä piittaamattomia päähenkilöitä, mutta morbidin maailmanhistoriallisesti, isossa ihmiskuvassa välillä ajatteleva ja osallistuva elokuva. Mutta tosiaan, pääosin  hyvin hämärä ja hämmentävä tuotos, kökkökin. Varsinkin juonessa. Mutta ei ole kuitenkaan halpis eikä näytä sellaiselta.

Mitchellin  esittämä mafiamies vapautuu vankilasta ja alkaa heti mafiahommiin; Ja alkaakin varsinaisella ”mästerpläänillä”, sillä hän ja eräs toinen mies suorittavat yhtä aikaa eri puolilla Amerikkaa ammuskeluja, muka vähän `Miten yksi mies voi olla monessa paikkaa`-”ajattelulla”, joka muka sitten sotkee joidenkin muiden mafiosojen ja poliisien päitä. Ja näin kai sitten tapahtuukin, sillä miehet selviävät tästä. Ainakin päähemmomme, jos jonkinlaisen ison voiman väliintuloa ei lasketa, sillä elokuvan lopussa hän juoksee, pääsee pakoon, vai pääseekö…

Mutta sitten hän kehittääkin sen varsinaisen ”mästerpläänin”, eli hän suunnittelee ja toteuttaa parin hemmon kanssa Paavin kidnappaamisen!!! Ja voi pojat, kaverit ja sukulaiset kuinka kökkö ja kummallinen se suunnitelma ja toteutus on!!: Ensinnäkin lunnassumma on ”Yksi dollari jokaiselta maailman katoliselta!” (Summa putoaa myöhemmin 50 centtiin) He lähtevät jonkikinkokoisella ökyjahdilla Amerikan ei-Euroopan puoleiselta rannikolta, kiepsauttavat Atlantille ja saapuvat Eurooppaan, ja lopulta Vatikaaniin. Sielläkin suunnalla on ulkokuvauksia, mutta sisäkuvilla, sisäkuvissa kökköillään, ja valeasuilla: He pääsevät muka heti rahalla sisään yksityiseen, yhden huoneen Paavin palvonta ja tututustumistilaisuuteen ja saapuvatkin paikalle papeiksi pukeutuneina, vinoon, huonosti liimatut viikset ja tekohiukset heiluen. Ja pääsevät muka sisälle pistoooli povitaskussa! Sillä sitten päähemmomme polvistuu Paavin eteen, suutelee sormusta, nousee ylös ja vilauttaa Paaville povipistooliaan ja Hemmo, hemmot ja Paavi poistuvat taka-ovesta, ottavat ilmeisesti auton ja menevät ökyjahtiin. Kukaan ei lähde perään, kidnappaus on suoritettu. Pakokohtaus kestää minuutin.

Jahdilla Paavia kohdellaan hyvin ja kunnioittavasti, varsinkin `muut hemmot`, mutta Päähemmo panee Paavin ja Paaviuden koville siitä että miksi Vatikaani ei tuominnut tarpeeksi vahvasti aikoinaan juutalaisvainoja (vai tuomitsiko ollenkaan, hän kysyy), ei puuttunut siihen, ei lopettanut sitä. `Muiden hemmojen` Paavikunnioitus nousee entistä korkeammalle, kun jahtimatkan alussa mereen tippunut käsiketju kalastetaan ylös ja löydetään kalan vatsasta Euroopan rannikoilla!! Muut miehet lähtevätkin Paavin mukana Vatikaaniin, mutta Päähemmo jatkaa mobbaamistaan, murhaamistaan. Elokuva päättyy tosiaan Paavin paluuseen ja `yleisrauhaan` ja Päähemmolla yleisrauhattomuuteen..

P.S. Raamatun luomiskertomus päätetään alkutekstin aikana: -”and then came the man…” ”…and fuck the whole thing up!”

 

Cure for Wellness (Usa-2016)

Eräs sijoitusguru-ukko on Sveitsissä kylpylähoidossa ja hänet pitäisi saada nopeasti nykäistyä takaisin New Yorkiin sopimuksenkirjoittamistalkoisiin, jottei ne sopimukset, bisnekset ja jopa firmat menisi nurin. Äijää lähtee (lähetetään) hakemaan alan nuori nousija, suhmuroija eräänlaisena `tee tämä homma, niin emme ehkä syytä sinua siitä huijausyrityksestäsi`-diilinä. Kylpylä löytyy, samoin ukko mutta hänpä ei haluakaan lähteä paikasta, koska siellä on niin autaallisen harmonista, tervehdyttävää.. Eikä halua kukaan muukaan potilas lähteä (onko kukaan koskaan lähtenytkään), samoista syistä.. Selvää ja tylsintä tarinassa on tietenkin paikan pahuuden paljastuminen hillittömän hitaasti ja vaivalloisesti. Merkkejä tästä on tietenkin pitkin matkaa ja kylpylää, mutta tämä tuskallisen pitkä loppuosa (ja elokuva) onkin teoksen tylsintä ja tyhmintä tavaraa ja toteutusta; ensin toimiva alkuosa (n 45 minuuttia), sitten jaarittelua ja lopuksi ensin liian pöyristyttävän perverssiksi paljastuva kylpyläpomo ja viimeinen törmäys tyhmä vilahdus.

Elokuvassa on hyvä perusidea, viittauksentyylistä suuntaa 70-lukulaisiin (mieli)sairaalakauhuelokuviin kamera-ajoineen ( valuvalla, hitaasti sulautuvalla nykyestetiikalla, nykyvilinällä [tätä onneksi vähän] nykypsykedelialla pippuroituina), humisevine naislauluineen. Mutta sitten alkaa se junnaus. Monet kohtaukset (esim kainalosauvakävely höyrysaunalabyrintissa, höyrysaunahelvetissä) idealtaan hyviä, totutukseltaan toivottoman pitkiä. Kylpylän `pyhä, parantava vesi`, mutta myöhemmin hampaita irrottava-teema, oikein hyvä (olisi ollutkin aikamoista jos se olisi tyritty), tosin siinäkin tietenkin lillutaan liikaa..

Kovasti (lue liikaa, vaikkakin kuuluvat olennaisena osana linna/sairaalakauhuiluihin) käytäväjuoksenteluja, itsetyydytyksen ja sydänkäyrän seuraamisen seuraamattomuus menee pienenä ideapalana, samoin veden ja pörssikurssien erilaiset yhteenvellonnat.

Tämä Gore Verbinskin ohjaus olisi passeli puolitoistatuntinen, mutta KAKSI JA PUOLITUNTISENA(!!!???) uskomattoman uuvuttavaa elokuvaa. Täysin toimimaton ratkaisu.

 

 

Lachende Erben (Saksa-33)

Alkomahooleille person juipanderin pitää olla ainakin kuukausi raittiina, jotta perisi viinitilan! (No, johtajana sitten varmaan voi taas tenutella..?)

Max Ophulsin viimeinen Saksa-elokuva on ihan hauskaa vääntöä alkoholista, mineraalivedestä ja tietenkin romanttisesta komediasta. Ihan hauskaa, mutta kaukana, kaukana Ophulsin mestarikomedioista.

Munchhausen (Saksa-43)

Vuoden-43 Munchhausen-elokuva oli saksalaisen Ufa-yhtiön 25-vuotisjuhlaelokuvia. Vuotta juhlittiin tässä tapauksessa, tässä elokuvassa vielä extrasti sillä, että kyseessä on värielokuva. Elokuva ei juurikaan tuo Natsi-Saksaa esille, ellei juuri sitten tällä pömpöösillä väripröystäilyllä (joka kyllä sopii Munchausen- maailmaan), siinä voi nähdä kankean natsipröystäilyn merkkejä. Mutta pääsääntöisesti elokuva on onneksi ajasta, ajastaan irtautuvaa (sillä poikkeuksella että välillä vieraillaan sen aikaisessa Saksassa [tosiaan ilman natsimerkkejä], mutta enimmäkseen `Munchausen-ajassa`) värikästä fantasiaa, joka sisältää tunnetuimmat tykkikuulalennot, kuut sun muut. Ja vielä oikein hyvin tehtyinä. Munchhausenina Frans Albers.

Elokuva on aikuisten elokuva, aikuisten versio (oli ainakin aikalaisilleen), paljasrintaneitoineen ja kai myös satumaisine puhuvine irtopäineen, mutta enimmäkseen tuttua, kilttiä, fantasiaa, tuttu tarina.

Satuselitysmäistä, ajasta toiseen pomppivaa, mutta tanakasti tarinassaan heiluvaa värikästä fantasiaa pienellä aikuisvivahteella, aikuisvaihteella.

 

 

The Return – Paluu (Usa-80)

Paluu Ilman Varoitusta. Varoituksesta Paluuseen. Ohjaaja Greydon Clark teki vuonna-80 väkevimmät elokuvansa, Without Warning ja The Return. Tuossa alun mustatussa tekstissä käytin myös sanaa Varoitus (ilman ilman sanaa, heh), koska Englannissa tämä `lentävä tappolätty`-elokuva julkaistiin jostain syystä nimellä The Warning, vaikka elokuvan idea, toteutus ja alkuperäisnimi todistavat asian olleen juuri toisinpäin, mitään varoitusta ei anneta.

Mutta, nyt siis Paluu, eikä tällä kertaa, heh, Tarkovskilaisittain Ei Paluuta. Kyseessä on mainio aavikkoscifi, aavikkokauhu jossa tutkitaan karjojen mutilaatiotapauksia. Selviää että Tyyppi teleporttaa valomiekallaan lihapaloja valosyöveriin. Tässäpä varsinainen valopää! Elokuva on hidastempoisen miellyttävä outoilu.

Pääosissa mennyttä ja tulevaa tähteä, b-tähteä ja a-tähteä, ainakin tv-tähteä: Cybil Shepard, Jean-Michael Vincent, Martin Landau (on myös Without Warningissa), Raymond Burr, Neville Brand.

Project: Kill (Usa-Filippiinit-76)

Ohjaaja William Girdler oli lähinnä kauhun ja eläinkauhun erikoismies. Kauhua mm Manitou, Three on a Meathook, Abby (Manaaja-johdannainen), Asylum of Satan ja eläinsellaista Grizzly ja Day of The Animals. Toimintaakin pari-kolme; pari blacksploitaatiota ja tämä Project: Kill – Leslie Nielsen vakavassa roolissa!

Elokuva on sietämätön sekoitus tylsyyttä, trashia ja toimintaa. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Ensimmäistä on 90 % ja jäljellejääviä 5 % per nuppi. Nielsen on `tappaja` joka karkaa tappajia tekevästä huume-lääke-laboratoriolaitoksesta Filippiineille. Vaikuttaa mielipuolisen hyvälle, mutta kuten nuo luetellut prosenttimäärät todistavat, niin tylsää on. Lopussa livahtaa pienen tanakka tulitaistelu todella nopeasti ja sitten siitä seuraa Nielsenin kankea ”kung fu”-taistelu, joka tosin (kuten koko elokuvakin) päättyy odottamattomasti, erikoisesti, harvinaisesti. Elokuvassa mukana Filippiini-genreilyiden vahva vakiokasvo Vic Diaz.

Girdlerin huonoin.