Stolen Face (Bri-52)

Terrence Fisherin ohjaama Britti-noir. Pääosassa hulluna plastiikkakirurgina Paul Henreid.

Kasvojenvaihtoelokuvat eivät ole minun makuuni. Tässä vaihdetaan naama naiselle; Kirurgin nainen meneekin toisen kelkkaan ja naimisiin. Kirurgi käärmeissään tietenkin. Mutta hänpä vaihtaakin psykiatrisen vankilan tuhotunutkasvoiselle naiselle samanlaiset kasvot kuin hänet hylänneelläkin naisella on. Ja menee tämän `uusnaisen` kanssa naimisiin. Ja hän, siis hullu tohtori, huomaa joutuneensa yhä syvemmän hulluuden syöveriin..

Ei tämäkään tehnyt minusta `kasvogenrestä` pitävää, ei läheskään,  mutta on tavallista hullumpi tekele.

 

 

Mainokset

The Syndicate (Bri-68)

Jälleen ollaan Afrikassa uraanin perässä. Porukkaa esittävät William Sylvester, June Ritchie, Robert Urquhart ja Christian Doermer. Eli Jenkki-Britti-Saksa ovat mukana tässä stereotypiasotkussa. He eivät pidä paikallisista eivätkä toisistaan. Eli tätä tyypillistä, eli ei kovin kummoinen elokuva. Afrikka on vain ulkoistettu näyttämö näille tyypeille, paikalliset ulkoistettu lähes näkymättömiin.

Älyttömyyksien, typeryyksien suossakin tarvotaan: Viskisieppo herää karmeaan kaatokrapulaan, kohta hän juoksee savannilla kuin gepardi. Täysin rapaantuneet valkoiset vaatteet ovat kohta valkopyykkisen puhtaat. (Muutenkin Ritchien vaatevarasto viidakossa varsin vaihteleva.)

Lopussa pientä pyristelyä jännityksen suuntaan, mutta tylsä töräys.

Man with a gun (Bri-58)

Samaa kamaa kuin edellinenkin, vähän alle tunnin viiva tunnin elokuva nousuineen ja laskuineen, nyt vakuutusetsivästä yökerhobisneksessä. Pääosassa kanadalainen kulttikundi Lee Patterson ja ohjaajana suht vankka Mongomery Tully, mutta tärkeäksi tämän tekee tieto siitä että tämä jämäkkäniminen elokuva on Michael Winnerin eka pitkä leffa-käsikirjoitus.

Älä sekoita samannimiseen Robert Mitchum-westerniin, Suomi-nimeltään Hän taisteli yksin.

Offbeat (Bri-61)

William Sylvester esittää MI-5 – Scotland Yard agenttia joka soluttautuu rikollisiin ja rikollisuuteen jopa tekemällä yksin pankkiryöstön. Näitä tyypillisiä vähän yli tunnin Brittipuristuksia jossa on sekä voimaa että laahaavuutta, mutta ihan seurattava huijaus- caper-heist-leffa. Ruotsin Mai Zetterling (Witches eli Kuka pelkää noitia) teki tuohon aikaan Englannissa elokuvauraa (myöhemmin muutama Usa:ssa) ja on tässä roistojen poliisien naisena.

Usa-leffanimivaihtoehto The Devil Inside liioittelua. Jo silloin.

Maailman viimeinen kirjakauppa (2017)

Rax Rinnekankaan elokuvassa muutama erimaalainen, erikielinen ihminen puhuu konkreettisesta kerronnallisesta kirjakaupasta aavikolla. Täällä Autiomaassa eri kielet puhuvat toistensa kanssa, päälle, ohi sivuun…luettelomaisen raskasta liturgiaa, mutta myös asiaa klassisen kirjallisuuden, klassisen kirjan puolesta. Itsekin olen ihmetellyt esim tätä dekkarien lähes kaikki lukija ja kriitikkokerrosten läpimenoa ja läpikehua. Se on käsittämätöntä.

Maailman viimeinen kirjakauppa on `jännä tapaus`, yhtä aikaa asiaansa ja itseensä käpertynyt ja maailmaa syleilevä, kapeasilmäinen, pikkusilmäinen ja laajakuvamainen. Joidenkin mielestä etovan elitistisesti elvistelevää ja elostelevaa `tanakkaa taidepaskaa`, mutta mielestäni elokuva ei ole kuitenkaan tällaista tunkkaista taidejöötiä, vaan liiallisesta raskaudestaan huolimatta tärkeä ja onnistunut ja on hienoa että joku vielä tekee näin riskiä ja ristiriitaista tavaraa. Itse pidin vaikka välillä tuntuu että puheenporinat täyttävät jopa koko autiomaan täysin täyteen, tukkoon. Tai ainakin oman pääni. Saipahan pää paljon pureskeltavaa. Ja autiomaa on sanallisesti ja kuvallisesti hyvä vertauskuva kirjallisuuden laajuudelle, vaikkakin näyttelijöiden puheet ovat typistävämpiä. Aavikko – Autiomaa – pölyisen tunkkaista, mutta myös taivaankansimaisen läpivalaisevaa.

Beer and Bicycles (Usa-33)

Äänilyhäri, jossa sekoittuvat pahismies, romanien liikkuva leiri ja `Bock beerin` vuosittainen pyöräilypiknik!! Luettelosta (ja elokuvan lyhyydestä) huolimatta (tai juurikin sen takia) elokuvasta muodostuu typeryyksiä ja tavanomaisuuksia toistava takaa-ajotylsistely. Ihmisketjusta muodostettava silta on ainoa oikeasti oivallinen idea elokuvassa.

Neidonryöstöä, tekoselkäistä ja tekohampaista hevosta, voimamies-seppä murskaa alasimen ja puree puukon mutkalle, tappeluiden lyöntien äänet korvattu kelloilla komediaelokuvien tylsimmän kaavan mukaan…

Who`s zoo in Africa (Usa-33)

”Tarzan!… is a dame!…” Kyseessä Tarzan-pilalyhäri. Lyhyydessään toimiva. Jälleen saapuu Jenkkiporukkaa `Pimeimpään Afrikkaan` (Yökerhotkin koko ajan, koko päivän auki..) Turistibussi saapuu kannibaalikylään, turismi tuttua, koska kaikki eläinten näkemiset tarkkaan hinnoiteltu..

Mutta Tarzanin perässähän sitä ollaan. Ajatuksissa viedä ukko Jenkkeihin. Mutta törmätäänkin monesti Tarkanaan, nais-Tarzaniin, joka jodlaa kyllä kovin päälleäännitetyn miesmäisesti, eikä halua että Tarzanin nimeä mainitaan.. Kaikkein onnistunut Tarzan-pila on lopun `eläimet apuun`-kohtaus jossa perinteisten norsujen lisäksi kutsun kuulevat ja siihen vastaavat mm lumikenttien huskyt, jänis ja joissa hyppivät kalat…

 

Louhos: Logistic

Kerrankin musiikkia. ”Musiikillista logistiikkaa suoraan linjastolta” lukee kasetin tiedoissa. Lappilaista suttuelektroa. Ja tässä tapauksessa suttu-sana on kehu; Murinan, surinan, piipityksen, paukkeen, kolinan, kilinän, kolkkeen, kilkkeen sopivasti korviakairaava synteesi. Varsinkin Diddi-Duudu-kappaleessa mukavan vaihtelevaa junnausta. Ja koko kasetin avaava Logistic 1-kappale on oiva ja varsinainen lo fi-fanfaari; Jonkinlaisen tukkoisen torven, helisevän hammondin ja mukavan melodican yhteissoitto= Mukavaa, mehevää melodiaa.. Tunkkaista-täyteläistä. Eräänlaista elektrojazzia. Ja päätösbiisi Louhos sitten (elektro)punk-paukutusta.

Bändistä puhutaan, mutta kuvassa yksi varjoisa hahmo ja läppäri.

”Hakuilla hakkaavaa, korvat täyttävää metelipumpulia suoraan linjastolta”.

Beyond The Seventh Door (Can-87)

Ennen tuli paljonkin pidettyä lähinnä eurooppalaisista linnakauhuelokuvista, nykyisin Linnojen Lumo on jokseenkin kuivunut. Kanadalainen halpistuotanto Beyond The Seventh Door tuo vähän ”kaivattua” halpisleimaa genreen, mutta ei tuo siihen mitään uutta, raikasta (tai halpisgenre kyseenollen, tunkkaista), mutta jotain kuitenkin…

Pariskunta lähtee ryöstämään rikasbossin linnaa, mutta se on ansoitettu. Jos linnakauhuelokuvat eivät enää oikein pure mulle, niin `ansoitetut kauhistelut` eivät ole oikein koskaan sitä tehneet. Siis kauhuelokuvat joissa nurkan, oven, minkä lie takana on, piilee, lymyää jotain goreisen pelottavaa. Tällainen on vuoristorata-ajelua (ja liian pitkää, tylsää, goretonta sellaista), ei elokuvaa, meikäläiselle. Vähän kuin dekkarissa paljastettaisiin syyllinen muutaman minuutin välein, ja sitten seuraava tapaus – tappo, ja seuraava syyllinen. (Itse asiassa tämä jälkimmäinen keissi olisikin aika mielenkiintoinen, no joo… ei, ehkä kerran katsottuna.) Tämän elokuvan `valopilkku` on näyttelijä Lazar Rockwood (toinen näistä ryövääjistä), hän melkein vetää vertoja Manos The Hands of Fate`n talkkarityypille. mutta jää kuitenkin jokseenkin kauaksi tästä legendasta. Ja, hei!, ”Hank on!” `Olen kellarissa joka täyttyy vedellä`-kohtauksessa vähän oikeanlaista outoa otetta, mutta ei kovin kummoista sekään. Ja mitä pitää tehdä tässä tilanteessa? No, tottakai kysyä kuinka paljon kello on!!?? Ja elokuvan loppu”twisti” yhtä aikaa sekä mieto että mitätön..

Tosiaan, luulin ensin että tämä Lucio Fulci-maisesti nimetyn elokuvan halpuus ja halparatkaisut toisivat leffaan, jopa genreen uutta, mutta ne `hyvät puolet` tulikin tuossa `lueteteltua`; Rockwood, Fulci (kun ensi kerran näin nimen, luulin tätä Fulciksi), ja kai Kanadakin…

Karmea.

 

Lin! Forest of Hatred (Usa-Fin[?]-2016)

Siksi Suomikin tuossa mainittu, että indie-dvd-julkaisulta löytyy myös Suomi-subtitlet.

Tämä Jenkki-(F?)Indie tuotanto on piirretty kauhulyhäri, joka kertoo alkoholistin mökkimatkasta syrjämetsien ja peltojen (sekä sen mökin) `syleilyyn`. Miehen mielessä ja todellisuudessa sekoittuvat nainen, muistot, painajaiset, metsä ja se alkoholi pääblandiksena. Vanha metsälegenda, puunainen, puuihminen kummittelee…

Pääosin pidin animoinnista (olen alan amatööri”tuntija”), pysähtyneitä kuvilla (tie, pellot, metsät, kasvot) pelataan paljon, ne antavat tarinalle kauhuun jämähtävää tunnelmaa, mutta pidemmän päälle myös vähän jumittavat tarinaa, vaikka se olekaan pituudeltaan edes puolta tuntia. Jonkinlaisesta ruutupaperimais-luonnostyylisestä `euromangasta` pidin, niihin pienet jumituksetkin sopivat, olisko mukana myös siihen liittyvää huumoria. Kauhutehot tulivat hyvin esiin, ne varsinkin toimivat. Yksittäisiä ideoita (mansikat ämpärissä muuttuvat silmämuniksi) olisi saanut olla (vaikka teos onkin näin `lyhyt`) huomattavasti enemmän. Dialogi jämäkkää ja artikulaatio kuuluvaa.

Toimiva teos.