The Man from Planet X (Usa-51)

Jotkut, useatkin sanovat että tämä on ensimmäinen avaruusinvaasio, planeettainvaasioelokuva maapallollemme. No ainakin ensimmäisiä. Ei tämä muuten ole kyllä ensimmäinen, ensimmäisiäkään genren parhaita listattaessa. Kaukana, kaukana Avaruudessa siitä listalta. Pessimistinen, mutta tylsä, uuvuttava tekele. (Pessimistisyys onkin elokuvan ainoa avu.) ;  Uusi planeetta kasvaa ja lähenee ja `Man` saapuu Skotlantiin..

On tässä jotain pientä. Mutta nyt ei jaksa… No, Ingrid Bergmanin Joan of Arcin lavasteiden käyttö tuo elokuvaan kummallisuutta ja suht toimivaa, sumuista jännitystä. Mutta muuten teos on taaperrusta…

Mainokset

The Black Scorpion (Usa-Mex-57)

Kun leffan nimi ensin vilahti silmäkulmassani, niin luulin tämän olevan joku giallo tai vaikka vakoilusaaga, ehkä jostain leffannimisestä rikollis/sankarimiehestä kertova tarina. Mutta tottakai tämä  on Jenkkiläinen hirviöelokuva, olishan se pitänyt tietää. Nimittäin ensin siitä nimestä ja sitten julkaisuvuodesta.

Ja onkin muuten varsin mainio hirviötekele, mainio hullutus; Vulkaaniset voimat nostattavat jättiläismäisiä irviö-hirviöhämähäkkejä maan pinnalle pyöriskelemään. Ja tämä (h)irviöhämisvoima on niinkin voimakasta ja ulottuvaa, että jopa ilmassa pörräävä hulilupterikin joutuu sen `kynsiin`. Mutta nämä hämmärit eivät olekaan mitään heh-heh-kamaa, vaan hienoja `tekeleitä`, tekijänä itse alkuperäisen King Kongin stop motion- motivaattori Willis O`Brien! Paikalliset tosin ensin luulevat että teot ja tuhot on tehnyt Paikallinen Legenda Paholaishärkä, Helvettihärkä, Hirviöhärkä. `Rakkaalla` legendalla on monta nimeä…

Hieno hullutuksen ja taitavuuden, taidonnäytteiden sekoitus. Viihdyin.

Who`s Crazy? (Usa-Fra-Bel-66)

Thomas `Tom` Whiten vuosikymmeniä kadoksissa ollut (häneltä itseltäänkin[?], vaikka löytyikin vastikään kotoaan) avantgarde-elokuva, ainoa ohjaustyö Who`s Crazy on `mielisairaala-avantgarden` parhaita töitä. Toisteinen (pakostakin) näytteleminen saa tukea Ornette Colemanin(!) free jazzista. Molemmissa puolissa on toisteisuutta (free jazzissakin, nimestään huolimatta) ja tässä, kun kaksi toisteisuutta lyö toisiaan vasten, tapahtuu sulautuminen. Tämä Ranskassa, Belgiassa kuvattu elokuva on myös nimeään myöten onnistuminen; nimi on yhtä aikaa liian laaja, liian pieni, liian latistava, ennalta-arvattava, epätosi, pyöristävä, kapeuttava, sullova, ympäripyöreä ymmärtävä, yleinen,  tavanomainen, itsestäänselvä, selittelevä, jopa banaali, mutta myös iskevä, jämäkkä. Se on onnistunut kiteytys, ilman krumeluureja. Se on se mitä se kuvaa. Siitä ei ole tehty suurempaa. Eikä pienempää. Sillä ei voi olla muuta nimeä.

The Living Theatre-ryhmän kanssa tehty elokuva kertoo mielisairaalan bussista karkaavien potilaiden saapumiseta belgialaiseen maalaistaloon. Aina kun näyttelijä näyttelee mieleltään sairasta mukaan tulee liiallista, toisteista riehumista, niin tässäkin. Mutta koko elokuvan päällä lepää, riehuu veisu, hymni, hyminä, humina, lumous joka antaa sille voimaa pakoon. Ärsyttävintä elokuvassa on ikiärsyttävä korkealta kirkuva välillä puhe, välillä ”oopperallinen” laulu sinne tänne sinkoilevine taidelauseineen. Mukana myös mainintaa siitä, että vaikka porukka on mikä ja ketä tahansa (vaikka hippimäinen teatteripoppoo), niin kokoukset voivat olla oikeudenkäyntejä jo ennen kuin aloitusnuija kumahtaa. Hyvä huomio, hyviä huomioita. Ei pelkkää riehuntaa, ei pelkkää elokuvaa, eikä mitään epämääräistä, korottavaa ja kohottavaa (=kohokas), tyhjää `puhdasta elokuvaa`, vaan oivallusta, sanomaa, merkitystä. Ilman (tyhjää) glooriaa.

Luulin jo vähän ennen loppua, että joudun kirjoittamaan ”Loppu olisi voinut olla lohdullisempi”, tähän suuntaan suunnataan, sännätään vähän, mutta se olikin onneksi absurdin hauska. Kummankinlaisia lopetuksia tämäntapaisissa teoksissa harrastetaan..

”Where is the water?!”

Mad Mutilator (Fra-83), Dinosaur from The Deep (Fra-93)

Norbert Georges Mount, ”tuttavallisemmin” N. G. Mount on eräänlainen esi-Tarantino; Mount oli ranskalainen videoliikepäällikkö, kauhulehtipomo, josta ”kasvoi” elokuvaohjaaja. Enimmäkseen elokuvat olivat julkeaa paskaa. (Olen nähnyt niistä kaksi, ohjauksia yhteensä kymmenkunta mutta muutkin vaikuttavat samalta paskajatkumolta, hyvässä ja pahassa, enimmäkseen kuitenkin ilmeisesti pahassa. Eli vähän pahaa paskaa luvassa..)

Mad Mutilator eli Ogroff ; Hullu naamamaskinen mutilaattori tappaa ja tuhoaa kaiken eteensä tulevan, ja sivussakin näkyvän, vilahtavan. – Sairasta paskaa, sairasta saastaa, sotkua, suttua.. Välttäkää tätä kaikki! Välttäkää kaikki tätä!

Dinosaur From the Deep; Ihan katsottava Kökkösauruselokuva, jota voisi kuvata nimellä Ray Harryhausen lastentarhaversiona (tosin [muovailuvaha]goreisena sellaisena), päiväkodin muovailuvahapajan/piirin pimeimpinä (videoituina) tuotoksina. Siis silloin kuin Muovis-Kökkis-Saurus elokuvassa sauhuaa. Sitä siis olisi saanut olla enemmänkin. Eikä muistaakseni (katsomisesta vähän aikaa) teoksesta valitettavasti löytynyt elokuvajulisteen lupailemaa Dinosauruksen vedestä nousua, eli siis sieltä `deepistä`… Tähän `diippiin`ainakin juliste viittaa. (`Diippii shittii` , `Shit from The Deep.`)

Proffessoori (Jean Rollin!!) tekee porukoineen aikamatkustuskeissin, ja he joutuvat saarelle jossa Saurusmeno jyllää.. Täällä meno on ihan roskaisen (siis tosi kökön) jylläävää ja mylläävää. Sauruskeissin lisäksi saadaan nähdä saarineidin jatkuvaa meikkausta ja puuterointia (myös Saurushyökkäysten välillä), pääkallonpussailua, käsigorea ja kaikenlaista muutakin kökköyttä. Mutta elokuvassa on myös paljon ei saarella tapahtuvaa tylsyyttä, onnistunutta ja epäonnistunutta kökköyttä. Enimmäkseen epäonnistunutta, mutta kyllä tämän kuitenkin kökkönä roskana ihanan kivuliaasti katsoo.. Mukana myös 60-70-lukujen euro-art-genre-näyttelijätär Tina Aumont.

P.S. Rollin on muuten pääosassa myös Mountin vuoden -92 Trepanator`issa (kai jonkunlainen Re-Animator-versio), Tohtori Roll`ina!!

Eli: Mad Mutilator: Törkeää paskaa, härskiä, härskiintynyttä paskaa. Törkeää roskaa. Sydämetön

Dinosaurus: Härskiä paskaa, härskiä, härskiintynyttä roskaa, julkeaa roskaa. Sydämellinen.

The Nine Demons (Hong Kong-84)

`Pääkalloiset Faust-vampyyrit vauhdissa`. Kahden kaveruksen isät tapetaan taistelusa, poijjaat selviävät monien mutkien kautta (tai, no selviävät ja selviävät, kukin tyylillään): toinen pakenee paikalta, mutta putoaa `manalaan` , jonka pääjehu antaa tyypille demoniset voimat, jotta tämä voisi pelastaa kaverinsa. Ja pelastaakin. Mutta hän on nyt demonisoitu, eli hänen kaulakorukseen tulee yhdeksän pääkalloa, jotka ovatkin vampyyreja!!!

Vampyyritoiminta onkin tämän elokuvan absurdinhörhö suola; Pääkallot pyörivät narukeränä ilmassa, mutta iskevät vampyyrikalloina uhreihinsa (kallon `verisuonet` punertuvat..) Välillä (usein) he materialisoituvat myös kikattavaksi lapsivampyyrilaumaksi, joita päävampyyritar ja juippi johtaa. Vampparilapset osaavat myös tehdä erilaisia ihmis, eikun vampyyripyramideja..

Täyttä absurdia ufoa, mutta melkoisen toimivaa sellaista (välillä pyöritykseen kyllästyy). Lopussa tietenkin hyvien ja pahojen voimien mittelöä, esim veden, jään ja tulen päällä tapahtuvien taisteluiden vaihteluna.

The Blood Shed (Usa-2006)

Takapihoilla kuvattua perämettätoimintaa! Tai oikeammin takapihoilla kuvattua takapihatoimintaa! Nimbyilykauhistelu, sillä kuka nyt tällaisia tolliskoita, gauheita gannibaaleja haluaisi takapihoilleen, tai vieläkin lähemmäksi.. Muuta kuin elokuvataiteen välityksellä..

Halpiskauhistelut ovat yleensä totista vääntöä, mutta nyt on goreista göggögomediaa. Elokuvan nimi viittaa yhtä aikaa vakavampaan vääntöön että humoristisessa `innovatiivisuudessaan` juurikin siihen gauhugomediaan./ Kauhea kannibaaliperhe Bullions mellastaa `metsässä`, eiku siellä takapihoilla. Elokuvasta löytyy Papa Elvistä, ”idiootit esittävät idiootteja” sanoo närkästynyt, tyytymätön Netflix-veivaaja elokuvasta dvd:n takakannessa (tämä paaluttaa hyvin leffan `hauskan` absurdin kökkömaailman), eli halpaa Americana-kauhukomediaa luvassa. Ihan hyvin kerran kesäkatsottava kökköily, goreilu, absurdointi, mutta elokuvan valtava kompastuskivi on pikkutarkka, lähes epätoivoinen, ja sitä kautta epäonnistunut, John Watersin Pink Flamingosin ja Desperate Livingin maailman siirtäminen Divine-tyylisine hahmoineen kaikkineen punaniskaperukoille, punaniskaporukoihin (90 % elokuvasta). Yhtä epäonnistunut  on lopun 10 % yritys liittää yhtä pikkutarkasti jne Texas Chainsaw Massacre tähän vyyhtiin.

 

Parooni Münchhausenin uskomattomat seikkailut (Tsekkoslovakia-62)

Kukkia kuussa – seikkailuja maassa ja muussa. Animaation ja perinteisen elokuvan, live-actionin sekoittajamestarin Karel Zemanin Tarinaparonista tekemä elokuva on aivan huikeaa luokkaa; vapaa, villi, värikäs, anarkistinen, leikkisä, hauska, julma…

Alkuastelma kuussa; Avaruuslentäjämies ja paroni lähtevät kuusta lintujen lennättämällä laivalla kohti maata ja seikkailuja. Paronin tarinat, seikkailut kerrotaan ja kerrataan innovatiivisesti. Politiikkapuheet, hallitsijoille esitettävät korulauseet kuulostavat siltä kuin huuliharppuun puhuttaisiin, puhallettaisiin hengityksen tahtiin. Rakkaus leviää punaisena savuna elokuvan jokaiseen nurkkaan. Samoin sota, taistelut. Värimaailma muutenkin kulloistakin tilannetta kuvaavaa, hallitsevaakin. Rakkaustarina Avaruuslentäjän ja Naisen välillä kulkee koko ajan mukana, vaikka välillä toisistaan eksyvätkin. Lopussa pariskunta lentää haarniskat päällä kohti kuuta. Kesken lennon asut vaihtuvat lennosta(!) avaruusasuiksi, naisella kukkakimppu kädessään…

Satan`s Blade (Usa-84)

Harvassa slasherissa on pankkiryöstö, ja tämä vielä alkaa sillä. Ja ryöstön suorittavat kaksi naamioitunutta naista. (Ja ampuvat pankin kaksi naistyöntekijää.) Sitten metsämökille rahojen kanssa odottelemaan.. Mutta mökistä muodostuukin murhamökki, rahoja ei aleta jakamaan.. Mysteerimies (`Mountain man?`) puukkoineen ilmestyy.. Ja sitten saapuvatkin poliisit paikalle, mutta mysteerimies poissa, naiset paikalla, hengettöminä.. Ja tämä kaikki ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

”It`s nice, but spooky.” ”I think this is going to be one of those nights.” Sitten seuraakin se tavallinen slashertarina. Murhamökki on eräs talvisten vuoristoseutujen vuokramökeistä, eikä poliisien mielestä sitä kannata sulkea, vaikka siellä viime yönä nämä kauheudet tapahtuivatkin! Ja sitä paitsi, nyt on kova talvisesonki, ja nuorisoporukoita (kuinkas muutenkaan) on respa ja tienoot tulvillaan.. Ja aina kun tappoja tapahtuu, niin muuten kovakalainen järvikin kuolee siksi päiväksi, kalasaalista ei saada silloin.. (”Battle continues!” ”Legend continues!”…)

Huonosti näytelty, suht verinen slasherhömelöinti, kesä, korjaan talvigoreilu. Keskivertoslasher. Ehkä vähän ylikin.  Dialogissa välillä ihan onnistunutta vitsinkulmaa, ideankulmaa.

P.S. Elokuvan viimeinen vartti ihan jännittävää, tiukkaa mellastusta ja leffan läpileikkaava, läpilentävä linjaidea (`Satans Blade`) on yllättävänkin (kökön) onnistunut, vaikkakaan ei olekaan ihan uniikki idea. Veitsi on vietti ja viesti…

Revenge of the Zombies (Usa-43)

”What was that?”  ”They are just zombies.” John Carradine pääosittaa tätä `Zombit Natsien supersotilaina`-saagaa. Hän on tietty juuri se Zombitohtori, Natsitohtori, joka tekee näitä. Tämä Natsiteema on kuitenkin yllättävän vähäinen sivujuoni tässä, toisin kuin mainostetaan. Natsizombit vain vähän marssivat metsässä hassun torvimusiikkimarssailun tahdissa, hakkaavat hitaasti hakuilla hautausmaalla ja nauloja arkkuun. Elokuvan nimen mukainen yleisempi Zombiteema näyttele sitten isompaa osaa. Se varsinainen pääjuoni on tämä: Veli ystävineen tule katsomaan siskoaan joka on `kuollut hämäräperäisesti` kesken kukkeinta nuoruuttaan juurikin tämän mainitun zombitohtorin tiluksilla. Sisko siellä sitte makaa kuolleena, zombailee, makaa kuolleena, zombailee..

Tää on näitä jollakin lailla toimivia tunnin kauhupläjäyksiä joita tehtiin paljon 30 ja 40-luvuilla. Useaan kertaan laahaava, tunnin kestostaan huolimatta. Carradine on hyvä.

 

 

Suburban Sasquatch (Usa-2004)

Meille uskotellaan että perämettässä asuvaa Bigfoottia on välillä kuvattukin perämettässä. `Todellisuudessa` sitä on kuvattu pikkukaupungin talon, talojen takapihalla, takapihoilla. Kylillä. No, onhan tässä se `järki` että siellä pihoilla, puistoissa ja yleensäkin kylillähän hän riehuu (kuten elokuvan nimikin kertoo), koska siellä on ihmispopulaa. Perämettässä ei liiemmin, suuremmin ole. (Paitsi slashereissa.) (Eli halparatkaisu perustellaan `näppärästi` `totuudella`.)

Äärimmäisen kökköä kuraa, mutta niin äärimmäistä että elokuva perustelee itsensä, olemassaolonsa ja pysyvyytensä `parhain` päin; Pääpökkelöintinä tällaista: Kun Bigfuutti nostaa esim autoa, kiveä, puunrunkoa, niin kevyesti leijaileva `efekti` on kuin esihistoriallisen pökkelöpelin pikselikuvan päälleliimattua, päälleteipattua vaapuntaa. Roskaiset virheet jylläävät jatkuvasti; Pikkukaupungin Pääjehut (poliisit, toimittaja [päähenkilömme], Kaupunginjohtaja), ja muutkin tyypit ovat nuoria elokuvantekijöitä/ `näyttelijöitä` ilman juuri minkäänlaista `näyttelijyyttä` ja artikulaatiota (muminaksi monesti menee), liian isoasuisen (hyllyy höllyy päällä) `Footin karjunta on kuin rikkinäisenä vouaavan moottorisahan (mo)urinaa tai vatsavaivoja, kännyköihin vastataan nappia painamatta, läpimärän miehen vaatteet kuivuvat päällä muutamassa minuutissa, välillä t-paitojen gorejäljet häipyvät, välillä ilmestyvät takaisin…

Pikkukaupungin Paikallismies on `Fuutin perässä, mutta onneksi hänellä on apunaan mystinen, maaginen intiaaninainen vielä mystisemmällä ja maagisemmalla lelukorunuolella varustettuna!! (Nuolet tosin menevät ohi lähes koko elokuvan ajan…)

”Magical beans don`t exist”.

-Onnettomat efektit, onnettomat näyttelijät, esihistoriallisen alkeellista tietokone-kökkögorea, toistuvat, jankkaavat puheripulit, kekseliäs, iskevä, jämäkkä elokuvan nimi on yhtä kuin ok roskaa.

P.S. Ja tapahtui elokuvassa mitä tahansa ja missä tahansa, niin metsissä (enimmäkseen niissä), maanteillä tai kylillä, hirviön hyökkäyksissä tai rauhallisimmissa hetkissä, niin toimittajatyypillämme on koko ajan kädessään, kainalossaan paperipinkka. Ilmeisesti kässäri, dialogi?…