Vaimo, Margot (Margit Carstensen), etäinen matemaatikkomies ja leikkisä lapsi (isä on etäinen lapsellekin) muodostavat kerrostaloyksikön. Tässä Rainer Werner Fassbinderin hienossa tv-elokuvassa keskiössä on vaimon mielen hajoaminen, tai ainakin harmaantuminen, blurraantuminen. Tämä tulee esille ensin hänen näkökenttänsä aaltoiluna, huoneet huojuvat. Hän yrittää ”lääkitä” oloaan suhteella naapuriapteekin lääkäriin (Adrian Hoven!) ja alkoholilla. Aviomies vain katselee pullojen kallistelua, suoraan pullon suusta juomista. Ehkä vähän päätään pyöritellen, mutta jatkaa sitten taas jokailtaisia nojatuoli-istuntojaan lehden, läksyjenkorjaamisen, piipunpolttamisen tai tuijottamisen parissa..
Miehen äiti (Brigitte Mira) asuu yläkerrassa ja sisko miehineen alakerrassa! Varsinainen ratkaisu! Toimiva ratkaisu? No, ei todellakaan! Suku yhdessä auttamassa? Päinvastoin, painostamassa. Kaikkien heidän yllä leijuu diagnoosi. Rakkaudettomuus.
Carstensen on yhä syvemmälle sukeltavassa roolissaan huikea. Mutta lopulta hän ei ole se joka kokee pohjakosketuksen, eikä kukaan muukaan mainituista, vaan Eräs (Kurt Raab) jonka ilmestymisiä, (k)urkkimisia, olemassaoloa, seuraamisia, välähdyksiä Margotin elämään ei selitetä.
Kotiprojektori 