Infrasexum (Usa-69)

Impotentti vanhempi mies jättää perheensä ja työpaikkansa (on firmansa pomo) lähteäkseen `elämään.` Ensiksi matka menee Las Vegasin peliuniversumiin ja sieltä filmin loppuajaksi Los Angelesin hippipiireihin ( ´hippimaailmaan`) ja meininkeihin. Kyseessä on Carlos Tobalinan esikoisohjaus ja pääosan esittäjän nimi ja roolinimi on Eroff Lynn!!!

Elokuva on melkoisen onnistunut yhdistelmä pökkelömäisyyksiä ja jonkinmoista asiaakin. Ja onneksi impotentista ei kauhu – toiminta – roskaelokuvien kuvioiden mukaan tehty mitään massamurhaajaa eikä pervertikkoa (eikä elokuvasta mitään `impotent rampagea`), vaan melkomoisen tavallinen mies, joka kylläkin liikkuu koko elokuvan ajan weirdojen ja pervertikkojen `hallitsemilla` seuduilla, mutta onneksi myös pysyy tällaisena ihan tavallisena miehenä myös elokuvan päättyessä. Kun impotenssi on elokuvan aiheena, niin lopussa tietenkin kiitos, seisoo (no, heh), ja se tapahtuu tietenkin, elokuvassa kun ollaan, ihan yhtäkkiä, out of the blue, kun pääosanesittäjä on jo hyväksynyt tilansa, (ja katsojakin käsittänyt ehkä näin, tosin peläten jotain väkivaltaloppua) ja siirtynyt rakkaan harrastuksensa maalaustaiteen pariin. Löytyy Se nainen lopulta.

Mutta elokuvan loppu on kuitenkin nätti, kaunis. Korni kylläkin, kun se tapahtuu taas tosiaan niin nopeasti, ihan vain yhdellä lauseella, huonosti näytellen.

Huonosti näytteleminen onkin tämän elokuvan kermaa, siinä riittää roskaa, ihan jokaisen näyttelijän kohdalla, välillä näyttää että näytellään jopa oikein väen väkisin huonosti, jotta roska-arvot pysyisivät korkeina. Tämä on hyvää tavaraa. Roskaisuutta riittää muutenkin, eikä vähiten ns väkivaltakohtauksissa (mies kyllä törmää niihin, ja niissä ”väkivaltaisiin” tyyppeihin) ne ovat todella kökköjä, laimeita. Lainausmerkit ovat tuossa paikallaan, sillä laimea ja kökkö ovat juuri se sanat jota voi käyttää filmin gorekohtauksesta, jossa mies ( ei impotenttimme) kohottelee jotain tiskirättiläjää. Myös tappelu”tyyli” jolla mies pääsee eroon näistä pahishulluista on kekseliäässä laimeudessaan jo ihan klassikkoluokkaa. Lainausmerkit taas paikallaan, ehkä vielä tiukemmin kuin edellisessä. Yksi asia joka ansaitsee vielä erikoismaininnan on elokuvan mainion monotoninen ja päätön dialogi, se on kahdenkin ihmisen puhuessa lähinnä monologia. Monotonisuus ja dialogi= Monologi? Esimerkki: Lähtökohtauksessa mies pitää ja papattaa monologia autossaan sanoen että vanhahan tää on, mutta tässä on hyvä radio. Tärkeä tieto katsojille. 🙂 Ja jotta taiteellinen tunnelma olisi täydellinen, niin huulisynkka on hunningolla koko leffan ajan.  Entä mikä paikka on amfiteatterin, sirkuksen ja huvipuiston sekoitus, jossa inkoiksi, atsteekeiksi pukeutuneet ponchotyypit kohottelevat käsiään ja sitten kiipeävät narutikkaita pitkin jonkinlaiseen yläilmoissa, narujen nokissa pyörivään `muinaiskaruselliin.` Tällaisessakin paikassa vieraillaan.  Ja eiköhän Eroffin `bi-seksuaalinen hippikaveri` (Carlos Tobalina!) lähde myös näitä tikkaita kiipeämään, mutta Eroff saa hänet kaikuvasti huutamalla puolivälistä pois, alas.. Carlos on mukana toisessakin `tärkeässä` kohtauksessa, jossa hänellä on kiire naisen luo: Poliisi nousee autostaan soittamaan kadunvarsipuhelimella, Carlos varastaa auton. Ja hassujazz soi taustalla. Ja Carlos laittaa autossa tietenkin hälytyspiippaukset päälle.. Myös elokuvan materiaali’hankinnat`ovat vaihtelevia, pomomiehen asunnon `elegantista kitsistä` hippikämppien karuun värikkyyteen. Mutta miltä roskalavalta kautta kirpputorilta on kierrätetty toimiston pomontuoli? Se nimittäin keikkuu, ja varsinkin nirskuu ja narskuu semmoisella volyymilla että katsojallekin tulee kylmät väreet..

Paljoltikin paljasta pintaa (varsinainen `seksi` on softia), päättömyyksiä, puistossa syötetään puluja minuuttikaupalla ja puistoista puheenollen, mukana on aitoa dokumentaarista kuvaa kuuskytluvun lopun puistohipeistä ja puistohippipartyistä.  Muummuassa.

P.S. Vinegar Syndromelta on näköjään tulossa taas hyvää huonoa (tai pelkästään huonoa) roskaa: Nixon(!)maskinaamainen tie ja metsästalkkeri stalkkailee ja stikkailee pakettiauto-opiskelijahippien perässä (” I think, that you are alive.” ”I think, that you are dead.” Lopputeksteissä lukee, että Nixonnaamaa esittää näyttelijä nimeltä Ronald Reagan!), natsiveljekset (ja monet muut) mellastavat natsien V2-raketin perässä ja kanssa, joista toinen (siis näistä veljeksistä) on myös käsikäyttöistä poraa juostessaan pyörittävä pelottelija,  kaakaota (Horror House on Highway 5), Paholainen lähettää kaksi poikaansa(!) maan päälle dildoilemaan (Hotter Than Hell).

 

 

Mainokset